Villieläimet maaseudun autiotaloissa? Seitsemisen vuotta sitten Kai Fagerströmin valokuvat hätkähdyttivät: kun asumus kylmenee, sinne saattaa asettua näätä tai kettu. Kyllä. Minäkin tiedän metsäkämpän, jonka alla on asunut niin monta kettupolvea, että paikka tuntuu jo kuuluvan niille.
Voidaanko tyhjiä taloja, navettoja ja latoja muuttaa sellaisiksi, joihin moninaiset eläimet voivat asettua. Peloton ja utelias suhtautuminen siihen, mikä on näyttänyt maaseudun autioitumiselta, voi kääntyä rikkaudeksi.
Tämä saattaa olla posthumanistisen arkkitehtuurin tulevaisuutta. Esimerkiksi Jason Parry tutkii ja kehittelee ekologista rauniorakentamista. ”… architects should begin designing buildings with an eye towards their future existence as hotspots for biodiversity”.
Mikä ettei, se mikä tulevaisuudessa näyttää dystopialta, voikin sisältää uuden, parempien raunioitten ajan. Kylmilleen jääneitä rakennuksia tulisi avata ja purkaa niitä siten, että ne avaavat uusia mahdollisuuksia. Toisin sanoen fragmentaarisuus asettuu näin ekologian rinnalle.
Lueskelin hieman filosofisesta SubStance (3/2017) julkaisusta löytyvää Parryn artikkelia, jossa hän taustoittaa fragmentaarisuuteen pohjaavaa arkkitehtuuriaan. Ensinnäkin, arkkitehti ei voi ennalta tietää kaikkia niitä funktioita, joita rakennuksella tulee olemaan. Puistoon suunniteltu puutarhakeskus muuttuu terassiravintolaksi, ja se puolestaan muuttuu lastentarhaksi jne.
Koska rakennusten käyttötarkoitukset muuttuvat jatkuvasti, niissä tulee avata muuttuvuudelle, toisin sanoen jatkuvalle keskeneräisyydelle.
Parry luonnehtii Bernard Tschumin arkkitehtuuria tällaiseksi: ”By staying unfinished, by remaining fragmented, his buildings open onto the immense field of virtual meanings and desires that would otherwise remain hidden along with the disjunction that produced them”.
Tietenkin tällainen arkkitehtuuri herättää kummeksuntaa, ovatko rauniot tulossa viihtyisyyden sijaan, avataanko asuinsijoja ihmisten sijaan villieläimille ? Tällä hetkellä maaseutu on järkyttävän köyhää lajistoltaan ja tyhjää ihmisistä – bioteollisuus nielee lähes kaiken. Maaseudun purkaminen ja avoimen, potentiaalisen tilan rakentaminen on kiinnostava suunta.
