Filosofi Emanuele Coccia käsittelee ekologian krittiistä historiaa tekeillään olevassa teoksessa, hän käsitteli ekologiaa T&E lehden haastattelussa ja luennoi aiheesta Taideyliopiston vieraana 20.9.2023
”Tarkoitan nimenomaan ekologiaa tieteenä, en sitä planeetastamme huolehtivaa suhdetta, jolla ei sinänsä ole historiaa.”
Filosofina Coccia kiinnittää erityistä huomiota siihen, millainen on ekologia -nimisen tieteen historiallinen lähtökohta. Mistä on tullut sellainen sana kuin ekologia – joka on samaa juurta kuin ekonomia – mutta jolle biologia on läheisin tiede ? On hieman kummallista, että kreikan sana ekologia, tarkoittaa tiedettä taloista, taloudesta, kodeista ja asunnoista.
Coccia ei puhu ekologisista ympäristöistä, joita voisi ajatella eliölajien asuinalueiksi. Koska kyse on systemaattisesta tieteestä, loogisesta kokonaisuudesta. Ekologia on hänen mukaansa ongelmallinen termivainta tieteelle, ja siihen liittyy omia vaarojaan. Kuulostaa varsin ihmiskeskeiseltä, jos kaikkien eliolajien kokonaisuutta ajateltaisiin ”koteina”.
Ennen evoluutio -käsitteen löytymistä eliöt oletettiin staattisiksi lajeiksi, 1700 -luvulla biologia osasi tutkia eliöitä vain erillisinä lajeina. Nykyään tätä kokonaisuutta ei enää ajatella talona, ja taloutena. Sellainen näyttäytyisi vaarallisena antropomorfismina ja ihmisen mitalla mitattuna, Kun biologiaa täydennettiin ensiksi ekonomialla, kokonaisuus ymmärrettiin jumalan ihmiselle antamana luonnon taloutena.
Coccia sanoo: ”Kun ihminen oli asetettu luojan asemaan, kaikki näytti ikään kuin valtavalta talolta, joka seisoo isän edessä. Ja kaikki tässä talossa kuului silloin ihmiselle.”
Tämä on tausta, josta niousee ekonomian jälkeen ekologia. Se, mistä ekologiassa on kyse, ”sen perustava hypoteesi on se, että kaikkien eliölajien välillä on yhteys” sanoo Coccia. Tämä on tietysti hieno ja ratkeisevan tärkeä ydin, mutta Coccia tarkastelee sitä filosofisesti, ja kutsuu sitä ”hypoteesiksi, jota tiede itse ei voi empiirisesti todistaa”. Ennen kuin voidaan osoittaa jotakin, on osattava asettaa kysymys ja hypoteesi.
Coccian mukaan ekologian tieteenhistoriaa on syytä tarkastella kriittisesti, koska sieltä löytyy korjattavaa:
jotkut ”ekologia-termin taustalla olevat teoreettiset oletukset eivät ole pelkästään ongelmallisia vaan yksinkertaisesti vääriä.” ja hän jatkaa, että ”monet ilmastokriisiin liittyvät ongelmat ovat sellaisia, että ekologian käsitteet eivät voi olla mikään ratkaisu niihin vaan ovat itse osa niitä.”
Seuraavaksi Coccia perustelee sen, miksi on tärkeä hahmottaa osuvien termien avulla mitä tarkoitetaan kun puhutaan maapallosta ja tästä planeetasta. Ilmastokriisin taustalksi on hyvä huomata, kuinka termi ”maa” painottaa yksipuolisesti tämän planeetan kokonaisuutta.
Coccia käyttää työterminä sanaa ”planeetta”. Bruno Latourin mukaan ”maa” olisi kuitenkin osuvapi kuin avaruustermi,planeetta. Hänen mukaansa maassa ei ole kyse mistään mihin auttaisi elottomiin planeettoihin rinnastuminen.
”Gaia”, äiti maa kreikkalaisessa mytologiassa on elämän antajam, ja termi jota Latour suosittelee. Coccia pitää ”Gaia” termiä saippuaoopperamaisena. Hän ei mainitse Latouria, vaan katsoo että länsimaiseen myyttiin ei kannata tukeutua.
Kun Coccia puhuu maapallon kokonaisuudesta, tuntuu kuin hän suosittelisi planeetta -termiä. Nyt ”ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa kykenemme havaitsemaan planeetan totaliteetin”. Ja teknologia antaa ”meille mahdollisuuden saada informaatiota kaikkialta ympäri planeettaa”.
Coccia näyttää ajattelevan myös, että ”meteorologia” on tälle planeetalle niin olennaisen ilmakehän ja säätilojen tutkimiseen sopiva termi. Coccia ei tässä spekuloi meteorologialla, mutta termi ei viittaa meteoreihin vaan atmosfääriin. Meteor tarkoittaa atmosfäärin ilmiöitä joiden tutkimusta meteorologia on.
Täysin uutta on myös koko planeettaan liittyvät kokemukset ilmastokriisistä, ”Meillä on valtavat määtät meteorologista tietoa” esimerkiksi metsäpaloista ja tulvista eri puolilta maailmaa. Tämä tieto ja kokemus tästä planeetan kokonaisuudesta, paljastuu ensikertaa tälle ihmiskunnan kokonaisuudelle.
Toisin sanoen menossa on ”oudosti samanaikainen planeetan totaliteetin paljastuminen koko ihmiskunnan totaliteetille.” Olemme Coccian mukaan kohdanneet jotain, mitä emme vielä käsitä, meiltä puuttuu sanat ja termit.
Edes niin ylivertaiseksi luullun länsimaisen kulttuurin arsenaali ei riitä, mikään kulttuuri ei yksin riitä tähän tehtävään: ”Tämä tapahtuma on todiste sellaisten käsitteiden tai sanojen puuttumisesta, jotka auttaisivat meitä edes nimeämään sen, mitä me olemme nyt kokemassa.”
Ei ole kulttuuria, joka olisi aiemmin kohdannut planeetan totaliteetin käytännössä, siksi meiltä puuttuu sanasto tämän kokemuksen kanssa. Voisi ehkä sanoa, että arkikokemus säästä on muuttunut. Arkinen säästä puhuminen on ollut tyhjänpäiväisten asioiden käsittelyä tähän asti.
”Tieteiden alueella ilmasto nähtiin satunnaisena tekijänä suhteessa johonkin paljon substantiaalisempaan, kuten geologiaan, kemiaan tai fysiikkaan.” Cioccia jatkaa ”nyt sen sijaan ymmärrämme, että ilmasto ei ole planeetan satunnainen aspekti vaan nimenomaan maapallon olemus. Meteorologia on itse elämän mahdollisuusehto, ei toisinpäin. ”
Tästä Coccia pääsee keskeiseen johtopäätökseen: ”elämä ja jopa maapallo itse voidaan määritellä vain meteorologian näkökulmasta.”
Parasta ja lupaavinta meteorologiassa on, että se ei ole eksakti tiede. Maapallon ilmastojen vaihtelu on liian moninaista, että sen eksakti tavoittaminen menettää merktyksensä. Sellainen tarkkuus mitä olemme tottuneet vaatimaan maan pinnalla ei ole sitä, mitä vaatisimme taivaan ilmiöiltä.
”Tavallisesti me annamme tai sallimme taivaalle paljon suuremman vapauden toimia kuin maaperälle. Taivaalla voi tapahtua mitä vaan, esimerkiksi pilvet saavat liikkua miten tahtovat.”
Coccia on puhunut koko ajan tieteistä, ja kun hän katsoo että asiat ovat niin häilyviä ja moninaisia, että tutkijan olisi syytä katsoa näitä virtaavia seikkoja muutenkin kuin eksaktisti.
”Mielestäni meidän pitäisi suhtautua maaperään samalla meteorologisella asenteella, antaa sille se sama vapaus mikä taivaalla on.”
****
Risto Niemi-Pynttäri, kommentoitu referaatti Emanuele Coccian haastattelun alkuosasta,
Karhunen, J. (2023). “Tänään sataa kuuden aikaan”: Emanuele Coccian haastattelu. Tiede & edistys, 48(3), 44–51. https://doi.org/10.51809/te.138449
