Kun mietitään kirjoittamista mielen hallinnan keinona, huomio kiinnittyy siihen, ajattelet kirjoittaessasi, ei siihen minkä tasoista kirjoitusta saat aikaan. Kirjoittaminen hidastaa levotonta mieltä, se on meditaation sukua.
Voisi sanoa, että huomio siityy paperista kynään ja käteen joka kirjoittaa. Jos käden ja mielen välille luodaan yhteys, niin kirjoittavan käden pitää olla liikkeessä samalla tavalla kuin mieli. Esimerkiksi Natalie Goldberg, puhuessaan vapaakirjoittamisesta viittaa aina praktiikkaan, jossa kirjoittavan käden ei saa pysähtyä. Mutta onko samalla mahdollista, että mieli hidastuu niin että tuon käden ei tarvitsisi kiitää pikavauhtia ?
Yhteyden luominen mielteiden ja lauseiden välille
Kirjoittaminen tapahtuu myös mielessä, ei vain paperilla. Mieli asetetaan siis ohjaukseen, keskittyneeseen etenemiseen; häilyvistä mielteistä otetaan kiinni, ne kiinnitetään lauseisiin, ja ne sanallistuvat. Haparoivia sanoja suunnataan lauseiksi, ja mielteisiin asetetaan subjekti ja predikaatti ehkä myös adjektiivi.
Mieli on tajunnan virtaa, ei tosin aina niin suoraan ja vaikuttavasti virtaavaa kuin lauseet; mutta tietty yhteys voi rakentua mielen ja lauseiden välille kirjoitettaessa. Siksi voidaan sanoa, että kirjoittaminen on mielen kurinalaista käyttöä.
Kirjoittaessa lauseiden muodostus etenee yhteyudessä tuohon, ei-aivan hahmottununeiden mielteiden virtaan.
Mitä tuo tajunnan virta on? Se on sisäistä puhetta, mielikuvia, joissa on kaikenlaisia affekteja ja tunteita ennen sanoja. Tajunnan virta ei aina edes virtaa, vaan joskus se lojuu paikallaan jossain mielteessä, on vain ja harhailee; tai sitten jokin asia ottaa valtaa mielen niin voimakkaasti, että se jää luupin tavoin jankkaamaan asiaa edes takaisin.
Näin siis on mahdollista, että kirjoittaminen vahvistaa mielen toimintaa. Se tuo kurinalaisuutta mieleen. Tämä on ensimmäinen argumentti: Kirjoittaja laittaa tajuntansa virran työskentelemään sille annettujen tehtävien kanssa. Lauseiden muodostaminen hidastaa mielteiden liikettä, valikoi, ohjaa ja ottaa niitä käsiteltäväksi lauseisiin. Modernin ajan kynnyksellä kirjoittamisen ja ajatuksen suhde oli vielä ulkoinen, kirjailijat laativat lauseet usein valmiiksi mielessään ennen kuin kirjasivat ne ylös.
Kirjoittaminen tapahtuu silloin ensin mielessä. Kurinalaiseen toimintaan ohjautuva mieli saa näin kirjoittamisesta lisävoimaa, jos mieli olisi lihaksisto se vahvistuisi. Kirjoittamisen myötä mieli saa myös tarkkuutta enemmän kuin mitä vapaasti juoksentelevalla mielellä olisi. Keskittyminen, asioiden tarkastelu, silmän käteen ottaminen.
Mielen ja lauseen laatimisen suhde on nykyään muuta kuin kurinpidollinen. Kun kirjoittaminen jää kurinalaisen oppimisen tasolle, ulkokohtaiseksi toiminnaksi, sille ei voi muodostua hedelmällistä vaikutusta mieleen. Tällainen suhde mieleen koetaan jäykkänä verrattuna tilanteeseen, jossa kirjoittaminen itsestään on ajatustyötä. Kirjoittamalla saadaan selville ajatuksia, ja kirjoittamalla voi ajatella. Silloin kirjoittamisesta on tullut luonnollista muuttunutta toimintaa, ja mielen vapaa kulku osallistuu kirjoittamiseen. Pakko ja kurinalaisuus on muuttunut joksikin toiseksi.
Luonnosteleva kirjoittaminen sallii tietyn hajanaisuuden tekstissä. Tämä edellyttää, että kirjoittaminen on sisäistänyt; silloin se voi olla vapaata mutta keskittynyttä, niin että hyviä tuloksia myös mielen itsensä treenaamisen kannalta.
Orientoitumisen puute, hajamielisyys, keskittymiskyvyn heikkous, impulsiivisuus puolestaan ovat sellaisia mielen liikkumisen tapoja, jolloin on varsin vaikea saada mieltä ja kirjoittamista yhteistoimintaan. Kirjoittaminen on hidasta ja johdonmukaista, eikä ole helppoa ohjata vilkasta mieltä tuottamaan kokonaisia lauseita.
Sanallinen ja muu ajattelu
On väitetty, että vaikka lukeminen ja kirjoittaminen olisivat parhaita verbaalisen ajattelun välineitä, niin aivoissa on mahdollisuuksia muullekin. Kirjallinen, kirjoituksellinen mieli on ikään kuin uudestaan viritetyt ja piuhoitetut aivot. Aivojen on täytynyt omaksua kokonaan uusi infrastruktuuri. Maryanne Wolf tutkiessaan dysleksian ja nerouden suhdetta on vakuuttunut siitä, että toisenlaistakin kuin sanallista ajattelua voi kehittyä. Samalla hän kuitenkin toteaa että kirjallinen mieli on paras osoitus aivojen uskomattomasta kehityskyvystä. Se on laittanut aivot ponnistelemaan ja opettelemaan kaiken uusiksi, ja siksi lukeva ja kirjoittava mieli on muodostunut erityisen vahvaksi.
Vaarana on kuitenkin se, että silloinkin oletamme aivot eräänlaiseksi lihakseksi, ja että kynä ja paperia ovat parhaat puntit, joita nostalemalla aivolihas vahvistuu.
Aivojen alueen tapahtumana kirjoittaminen on puheen jatkamista toisin keinoin. Siksi paluu sisäisen puheen lähteille on antoisaa. Kielen meissä jo tapahtuvan puheen kuunteleminen kirjoittamalla on paluuta mielen välittömän toiminnan lähelle. Ja kun meditaatiossa sisäinen puhe hiljentää sanat, kuuntelulle saattaa avautua vielä jotain muuta.
Kirjoittmisharjoituksissa voidaan siis päästä keskittymisen hetkiin ulkoisesti kurinalaisen kirjoittamisen sijaan. Kun autoritaarisen kurin seurauksena hauras kytkös mielen ja kirjoituksen väliltä jähmettyi, ajatus pysäytettiin ja puettiin sanoiksi, nyt on opeteltava toinen reitti; annetaan ajatusten syntyä sanoista. Toinen tie on meditoivampi keskittyminen.
Kun kirjoittamista harjoitellaan mielen ja sanojen yhteistyön parantamiseksi, tajunnanvirta on keskeisin mahdollisuus. Mielen kulun ja kirjoittamisen kulun yhdistäminen on tajunnanvirtaa kirjoittamista. Siksi sanojen täytyy virrata koko ajan. Katkaisemien, tauko, joka on luonnollista kirjoittamisessa, merkitsee sitä että käsi ei seuraa enä mielen mukana.
Maailmankuulu ns. verryttelykirjoittamisen kehittäjä Natalie Goldberg painottaa nykyään kirjoittamista mielen hallintana. Aiempi verryttelykirjoittaminen viittasi kirjoittamisen vetreyttämiseen. Sitä tehtiin varsinaista, julkisten tekstin kirjoittamista varten. Goldbergille itselleen kirjoittaminen on kuitenkin aina ollut meditaatiota, mielen harjoitusta. The True Secred of Writing, connecting Life with Language (2014) teoksessa hän palaa meditaation, ja liittää kirjoittamisen mindfullnes-harjoituksiin.
Goldberg, tehdessään kirjoittamisesta mielen praktiikkaa, meditoivaa kirjoittamista, perustaa koko oppinsa sille, että laitetaan sanojen virta seuraamaan mielen liikkeitä.
Goldberg viittaa myös siihen, että on luonnollista olla joskus hajanainen ja heikosti orientoitunut, joskus mieli voi olla levällään, eikä sekään varsinaisesti ole kirjoittamisen vastakohta. On luonnollista olla impulsiivinen, eikä sekään haittaa. Mutta yhtä luonnollista on hiljentää mieltä, antaa inspiraatioiden ja muiden miektä kiihdyttävien asioiden tulla ja mennä. Pyrkiä saamaan kädet, sanat ja mieli etenemään samassa tahdissa.
Muistikirjoja voi pitää itse asiassa välineenä toimia hajanaisuuden tilassa, varsinkin silloin kun tuo hajanaisuus on jollain tavalla rikasta. Muistikirjan käytön oppinut voi toimia hyvin lyhyen aikaa eikä uuden muistiinpanon tarvitse mitenkään liittyä edelliseen.
