Emmanuele Coccia: The Life of Plants, A Metaphysics of Mixture 2017
Kasvi on paikallaan, siitä puuttuu liike ja toiminta. Harva kasvi on kuitenkaan itseriittoinen, se tarvitsee etäällä olevaa toista elämän jatkumiseen. Hedelmöittyäkseen myös kasvi yhtyy ja sekoittuu jossain kauempana olevaan toiseen. Kukka houkuttelee luokseen, vetää puoleensa ja hankkii näin kosketuksen etäällä olevaan hedelmöittäjään. Eläimet liikkuvat ja tekevät paritteluaikaan valintojaan, niillä on yhdet sukuelimet, mutta koska kasvit, jotka eivät liiku, niiden kukat ovat vain puoleensa vetäviä. Kukan lisääntymisessä ei ole mitään yksilöllisiä eikä narsistisia funktioita. Toisin kuin eläimillä, kukka ei valikoi parasta hedelmöittäjää – pölytyksen vuoksi se ei valikoi.
Kasvit puhkeavat kukkaloistoon, ja tuoksuun, ilma täyttyy siitepölystä. Kasvien lisääntymiselämä on runsas tästä omanlaisestaan ilosta. Ja koska se on niin valtaisa, kasvin täytyy myös pudottaa se kaikki yltään, sitten kun voimat tarvitaan siementen ja hedelmien kehittämiseen.
”If higher animals have stable and unique reproductive organs at their service, the plant builds its reproductive appendages in huge amounts, to free itself from them rapidly” (Coccia, 130).
Kasville synty ihmeellinen ja runsas lisäkkeiden määrä; näiden koristeiden kauneus ja tuoksu on niin huomiota herättävää, että vaikka se on vain paikallaan, se vetää puoleensa ja onnistuu saamaan yhteyden vastaaviin kasveihin.
Kasville ei ole sellaista suhdetta tilaan, että se voisi tehdä valintaa ja luoda kontaktia. Silti itsepölytys, mikä olisi helpointa kasville joka ei liiku, ei vastaa siihen vieraan vaikutuksen tarpeeseen joka liittyy usein myös kasveihin. Suurin osa hermafrodiittisista kasveista ovat itseimmuuneja niin, että itse-hedelmöitys ei ole mahdollista. ”This is what happens in fertilization, the majority develops … a defence against themselves that allovs them to open up to the world more” (Coccia, 130)
Kukka ei valitse, tai sen ensimmäinen valinta on itsepölytyksen estäminen. Kukan pinnalle hakeutuu monenlaista vaikuttajaa, ja maailmassa ajelehtivista hiukkasista se reagoi mieluiten parhaaseen siitepölyyn.
Kukka on kosminen houkutin, sen värien ja muotojen hämmästyttävä kirjo on pelkkää kauneutta ja ulkonäköä. Kukka taitaa ilmenemisen, se keskittyy vain esillä olemiseen. Sen funktionaalisuus on varsin summittaista. Tarkastellessaan kukan houkuttavuutta Coccia kiinnittää huomiota siihen, kuinka selvästi kukka on erillinen kasvin muuhun funktionaaliseen tarkkuuteen verrattuna. Kasvilla ja sen kukalla ei loogista yhteyttä:
”(In flower) form and appearances do not have to communicate meaning or content” ( Coccia 128).
Kukka on kauniin turhuuden ilmentymä: se on runsasta ilmenemistä. Mutta kaikessa funktionaalisuudessaan kasvi pystyy elämään, mutta on kiinni juurtunut. Kukka, tuossa turhassa loistossaan se tekee kasville mahdolliseksi sen, minkä paikalleen juurtuminen estää – sekoittumisen ja sen myötä lisääntymisen.
