Suzanne Simard kertoo Finding the Mother Tree (2021) elämäkerrassaan, että yksinkertaiset metsänistutustyöt Kanadassa olivat syy, miksi hän päätyi tutkimaan puiden ja sienirihmastojen suhteita. Hän huomasi mitä hakkuuaukoilta katoaa – metsäpohjan rimastot. Hän huomasi myös, että sienten rihmastot mahdollistavat lähes uskomattomalta kuulostavan yhteistyön – kuusen ja koivun ravintoaineiden vaihdon.
Opiskelijana, hankkiessaan tuloja metsänistutuksesta, hänen tehtävänään oli kerätä hakkuuaukeilta tietoa siitä, miksi taimet kärsivät. Miksi niiden alkuvaihe on usein vaikeampi kuin metsässä.
Hänen isänsä oli suosinut siemenkylvöä, koska uskoi että siten kasvaa parempia puita. Nuori Suzanne Simard arveli, että kaikki johtuu juurista. Kylvösiemenet kasvavat ryhmissä, levittävät näin juurensa yksilötaimia tehokkaammin myös muihin juuriin.
Tarkastellessaan kuusentaimia hakkuuaukealla, hän huomasi että kuolleiden taimien juuret eivät olleet levinneet lainkaan, ne olivat jääneet taimipaakuksi. Lisäksi taimet, joista mykoritsa -rihmaston puuttui, olivat sairaita, niissä oli usein patogeeninen sienitauti ja juuret olivat lamaantuneet, eivätkä ne kestäneet kuivuutta tai kylmyyttä. Terveiden kuusen taimien juurista löytyi yleensä mykoritsaa, eivätkä siemenistä levinneet taimet olleet erillisiä, vaan alusta pitäen yhteydessä metsän verkostoon.
Näistä taimien istutuksen ohessa tehdyistä havainnoista Simard eteni kokeiden tekemiseen. Hän teki radioaktiivisuuskokeen, ja huomasi, että miedosti radioaktiivinen aine siirtyy koivun juurten kautta viereiseen kuuseen, ja toisinpäin. Eri lajisten puiden välillä on siis jonkinlaista vaihtoa, vaikka yleensä oletettiin, että ne vain kilpailevat samoista resursseista.
Simardin väite – että kuusi ja koivu eivät pelkästään kamppaile keskenään elintilasta – oli vanhan polven tutkijoille liikaa. He ymmärsivät evoluution vain olemassaolon taisteluksi. Tuo sota-ajan sukupolvi, leimasi Simardin naistutkijaksi, joka hempeilee metsässä.
Simard kertoo, että silloin Kanadassa metsäntutkimuksessa oli vallalla vain metsätaloutta edistävä painotus. Samalla pidettiin todistettuna asiana, että taistelu elintilasta kasvattaa metsän.
Metsäteollisuuden puolella tutkimusta käytettiin hyväksi ja väitettiin, että vanhat puut ovat metsän kannalta vain haitaksi. Termiin ”uudistushakku” sisällytettiin näin oletus, joka perustuu yksioikoisesti tulkittuun evolutionismiin.
Simard kuvaa erästäkin metsäntutkimuksen konferenssia, jossa hän oli esittelemässä sienirihmastojen vaikutusta metsän terveyteen. Kun hän tuli väittäneeksi, että maanmuokkaus avohakkuualueilla on vaaraksi istutustaimien terveydelle. Vastaanotto oli tyrmäävä, ja hänet leimattiin metsänsuolejilaksi.
Simard sai metsätalousmiehiltä nimettelyä ”naismaisesta, puiden perhe-elämän” tutkimuksesta. Tästä syystä hän kertoo lopettaneen tutkijan uransa. Mutra metsänhoitajana toimiessaan hän tapasi sattumalta, eräään metsäaukon reunalla erään tutkijajoukon , joka esittelyn jälkeen tunnisti hänet, kertoi arvostavansa hänen työtään. Keskkustelun jälkeen he kutsuivat Simardin mukaan heidän tutkimustapaamisiin.
Näin Simard palasi kesken jääneen väitöstyönsä pariin, ja loppu on legendaa.
”Finding the Mother Tree” teoksessa Simard käyttää mammapuu-metaforaa puolustaessaan vanhojen, jo kasvunsa lopettaneiden puiden merkitystä. Koska vanhat puut eivät kasva, mutta niillä on suuret juuret, ja siten ne voivat sienirihmastojen kanssa yhteistyössä jakaa erityisen tehokkaasti nesteitä ja ravintoaineita.