Sven Birkerts: Changing the Subject, Art and Attention in the Internet Age (2015) Keskittymiskyky on heikentymässä radikaalisti digitaalisen maailmanajan koittaessa, monenlaiset seikat tekevät keskittyneestä lukemisesta mahdotonta. Sven Birkerts – lukemisen aikakauden loppua käsittelevän The Gutenberg Elegies -teoksen kirjoittaja – palaa seuraavassa teoksessa samoihin teemoihin. Birkert pohtii mm. syventyneeseen lukemiseen liittyvän huomiokyvyn heikkenemistä.
Changing the Subjekt viittaa kaksinaiseen prosessiin: aiheesta toiseen poukkoilevaan levottomuuteen, mutta myös subjektin muutokseen. Birkerts väittää, että keskittyvän lukemisen myötä kehittynyt ajattelu sekä rikas sisäinen kieli taantuvat. Tuntuu silti, että ihmisen loppu tai rappio on hieman liian iso asia käsiteltäväksi. Kiinnostavampaa onkin hakea Birkertsiltä tarkennuksia siihen, mikä estää ja romuttaa syventyvän lukemisen digitaalisessa mediassa.
Informaation määrä on räjähtänyt digitaalisuuden myötä. Aiemmin minäkin uskoin, että informaatioähky perustuu vain väärälle tottumukselle – niin kuin ähkyt yleensä perustuvat. Mutta informaation ymmärtäminen ympäristönä helpottaisi tätä ähky-mielikuvaa kovasti; informaatio on ympäristöä, jossa lukija voi valita kuinka liikkuu. Birkerts osoittaa että digitaalisen informaation keskellä kulkeva häviää aina – kamppailu keskittymisen puolesta epäonnistuu toistuvasti.
Kun keskittymiskyky menetetään, ote kirpoaa myös sellaisiin seikkoihin kuin pohtiminen, haaveiluun ja mietiskelyyn. Kaikki ne perustuvat ajattelulle ilman päämäärää, ja juuri sellainen vapaa päämäärättömyys on katoamassa. Birkertsin mukaan informaatio tekee keskittymisestäkin aina yhdensuuntaista, se pakottaa pitämään päämäärää mielessä koko ajan. Ajattelusta on tullut tiedon punnitsemista ja taistelua siitä, että muistaa mitä tietoa on hakemassa. (Birkerts 2015, 154.)
Tämän vastakohdaksi hän ottaa romaanin lukemisen, syventymisen johonkin mikä ei tarjoa tietoa vaan näkymätöntä kuvittelun ainesta. Birkerts todistaa sitä vaikuttavaa tapahtumaa, kun romaani irtoaa informaatiosta ja yhdistyy lukijan omaan kuvitteluun. Romaanin lukeminen tuottaa Birkertin mukaan alueen jossa mieli ja kuvittelykyky voivat toimia vapaasti. Olen usein ihmetellyt sitä, miten vaikea fiktiivisten tekstien on tulla löydetyksi ja luetuksi verkossa. Hakukoneet eivät osaa tuottaa lukijalle aineistoa kuvittelun tarpeisiin. Informaatioyteiskunnassa joutuu siis hakemaan tietoa, ja tiedon kautta kuvittelun aineistoa.
Lukeminen on kummallista sikäli että lukeminen pysähtyy tai hajoaa, jos lukija ei pysy tarkkana. Toisin kuin videot tai musiikki, lukeminen ei hallitse vastaanottajan aikaa, se ei määrää etenemisnopeutta. Lukeminen voi kiihtyä tai hidastua, palata takaisin tai hypätä.
On olennaista, että luettava ei avaudu ilman erityistä aktiivisuutta sanojen ja lauseitten kanssa. Tämä aktiivisuus merkitsee Birkertsin mukaan sitä, että lukija menee tekstiin ja on siellä mukana.
”The vital thing is this shift, which cannot take place, really, without the willingness or intent on the reader´s part to experience a change of mental state” (Birkerts 2015, 156).
Jos lukijalle ei synny keskustelua tekstin kanssa, lukeminen hiipuu, etenee mekaanisesti aikansa, mutta hajoaa tai loppuu. Lukeminen on niin tiiviisti yhteydessä omaan sisäiseen keskusteluumme, että vuorovaikutuksen täytyy löytyä tai lukemisesta ei tule mitään. Juuri näitä esteitä tuntuu digitaalisena aikana kertyvän yhä enemmän Birkertsin mukaan:
“The problem we face in a culture saturated with vivid competing stimuli is that the first part of the transaction will be foreclosed by an inability to focus—the first step requires that the language be able to reach the reader, that the word sounds and rhythms come alive in the auditory imagination. But where the attention span is keyed to a different level and other kinds of stimulus, it may be that the original connection can’t be made. “ Birkerts 2015, 156.
Huomion kiinnittäminen pitkäksi aikaa yhteen asiaan on vaikeampaa nykyään. Jopa kokeneet lukijat valittavat sitä että huomiokyky on heikentynyt. Ovatko lukemisen yleiset edellytykset heikentyneet, vai onko kognitio kärsinyt, kysyy Birkerts.
Meitä ympäröi nyt informaatiotila, joka pyrkii koko ajan herättämään huomiota. Lukkemishaluinen on pakotettu kehittelemään selviytymisstrategioita. Selailu ja tekstin vilkaiseminen ovat keinoja hallita tulvaa. Mutta samalla se opettaa meidät pikaisiin silmäyksin.
“It is not at all surprising that when we step away and try to apply ourselves to the unfragmented text of a book, we have trouble. It is not so easy to suspend the adaptation”. (Birkerts 2016, 168).
Birkerts kertoo, että romaanin lukeminen tuo hänelle itselleen keskittymiseen liittyviä elämyksiä, sellaisia joita arkisessa toiminnassa ei ole. Lukiessa sisäinen elämä ja romaanin maailma sävyttyvät samalla tavalla. Romaanin lukemisen synnyttämät havainnot, mietteet, muistumat, tunteet ovat samalla kertaa sekä omia että omaksuttuja.
“Concentration is no longer a given; it has to be strategized, fought for. But when it is achieved it can yield experiences that are more rewarding for being singular and hard won.” (Birkerts 2015, 165.)
