Jäätiköt, jotka nyt hidastavat maan lämpenemistä, edustivat kristillisellä keskiajalla pahaa, ja niiden toivottiin sulavan. Noin tuhat vuotta, aina 500 -luvulta 1500-luvulle, tuossa kristinuskon mukaan kuvitellussa maailmassa kaiken hyvän ymmärrettiin olevan lähellä Pyhää Henkeä. Kaikki paha oli kaukana tuosta hyvän lähteestä ja ihminen, joka haluaa lähelle hyvää, pyrkii kauas pahasta.
Alppien eteläpuolen mentaalikartassa jäätiköt olivat alueita, jonne ei menty, ja joita ei haluttu tuntea.
ALPPIEN JÄÄTIKÖT MIELLETTIIN
SYNTIINLANKEEMUKSEN TULOKSEKSI
Raamatun pohjalta väitettiin, että pahat voimat olivat syntiinlankeemuksen jälkeen asettuneet vuorille. Ennen sitä maan piiri oli vehmas paratiisi, ei lunta eikä jäätä. Mutta taivaallisen taistelun jälkeen Lucifer, tuo hävinnyt paholaisenkeli syöstiin alas vuoristoon. Samalla kylmyys tuli maailmaan.
Paholaisen silta, joka kulkee Alpeilla Remssin poikki lähellä Andermattia, oli tarinan mukaan paikka, jonka yläpuolella käytiin taistelu hyvien ja pahojen enkelten välillä.
Varhaiskeskiajalla Pilatus -vuori lähellä Geneveä, oli kielletty alue: se oli Pontius Pilatuksen kummittelevan ruumiin temmellysalue. Pilatuksen levottomuus näkyi myrskyinä ja raekuuroina. Jo ennen tätä Pilatiuksen ruumis oli aiheuttanut ilmastollista turbulenssia aina siellä, minne se oli heitetty.
Pilatuksen sanottiin tehneen itsemurhan, koska oli tuominnut Jeesuksen ristille. Kristityt vaativat ruumiin haltuunsa: heittivät tämän saastan Tiber -virtaan, mutta huonot ja viileät säät asettuivat lähialueelle. Pilatus nostettiin ylös ja heitettiin Rein -virtaan, mutta tämän seurauksena sinne tukivat myrskytuulet. Lopulta Pilatuksen ruumis siirrettiin vuoristojärveen Geneven yläpuolelle, säät heikkenivät myös siellä. Kun paikallinen piispa tuli kiroamaan järven, Pilatuksen ruumis kohosi vedestä ja esitti vaatimuksensa. Hän lupasi lopettaa säiden äkkinäiset vaihtelut, mutta kenenkään ei saisi katsoa, kun hän kerran vuodessa nousee järvestä ja asettuu hetkeksi valtaistuimelle. Piispa suostui tähän, näin eräs Geneven yläpuolella oleva vuorialue sekä sen järvi, julistettiin kielletyksi alueeksi, 700 -luvulle asti kukaan ei saanut mennä sinne Pilatusta häiritsemään.
MAAILMA JÄÄTYY IHMISTEN SYNTIEN VUOKSI
Paha oli jatkuvasti leviämässä, ja eräs pelonaihe keskiaikana oli se, että jään paholainen saisi haltuunsa yhä laajempia alueita. Ihmisten kylmyyden uskottiin lisääntyvän ja siinä nähtiin yhteyksiä kylmään ilmaan sekä jäätymiseen.
Kirkon käsitys ikijäästä oli muodostunut pääasiassa lumihuippuisten Alppien perusteella. Jotkut teologit löysivät Raamatusta todisteita sille, että pahat voimat pitävät jäätiköitä hallussaan. Ensimmäinen piispan julistama jäätikön kirous on keskiajalta. Pyhän Ambrosiuksen, Milanon piispan, kerrotaan keskiajalla varoittaneen saarnassaan, että maailma on tulossa niin syntiseksi, että jään demonit pääsevät leviämään kaikkialle.
Pelko siitä, että ihmisten syntien vuoksi Eurooppa tulisi piankin olemaan jään valtaama, sai ihmiset hakemaan papistolta turvaa jään kirousta vastaan. Niinkin myöhään kuin 1690-luvulla Charmonix´in jäätikön alapuolella asuvat kammosivat jäätä, joka näytti leviävän vuosi vuodelta lähemmäs kylää. He rauhoittuivat vasta, kun piispa kirosi jäätikön. Annecyn piispan kerrotaan tulleen jäätikön äärelle ja vaatineen Jumalan nimeen jäätä pysymään aloillaan. Kirkollisessa raportissa väitetään, että lähivuosina jäätikkö oli vetäytynyt noin 200 metriä.
Helvetti oli polttavan kuuma tai polttavan kylmä paikka keskiaikaisessa mielikuvituksessa. Kun Dante kuvasi helvetin alueita, hän hahmotti Luciferin jäätä erittäväksi olennoksi. Luciferin ympärille kasvoi jääkenttiä ja ihmisiä juuttui niihin.
Danten kuvaama Vaeltaja tiesi, että pysähtyminen Luciferin lähellä olisi vaarallista – paha jää voi nielaista. Jää tuntuu leviävän liman tavoin yli ruumiin, ja pian uhri on liikkumattomana jääpedon vatsassa.
On kiinnostavaa, että Dante ei kuvannut palelemisen tunnetta, kuten kuoleva ruumis ei tunnista kylmenevänsä. Aiheena oli pahuus, eikä sen leviämistä ei voi tunnistaa, vain toiset voivat huomata sen. Ehkä siksi Dante jätti kylmettymisen kokemuksen arkimaailmaan, eikä kuvannut sitä helvetissä.
Dante kuvaa Vaeltajan mielentilaa: tällä ei ole kylmä, mutta sen sijaan pahaa, leviää huomaamatta luihin ja ytimiin. Vaeltajasta on vähitellen tulossa kylmä ihminen: hän ei piittaa jään nielaisemien ihmisten avunhuudoista. Päinvastoin, ohi kulkiessaan hän potkii jäässä olevia ihmispäitä.
Danten kuvauksessa näkyy, kuinka kylmä pyrki valtaan sekä sielussa että ruumiissa. Helvetin kylmyys on ylivoimaista, Vaeltaja pelastui vain siksi, että hän pyrki pois sieltä herpaantumatta, pysähtymättä. Hän keskitti mielensä vain valoon, joka häämötti jääkentän tuolla puolen.
Meillä, nykyihmisillä on vastaavia alueita omien mentaalikarttojemme pohjoisimmissa kolkissa. Mutta millaiseen kuvitelmiin perustui käsitys, että jäätiköt voisivat vaania ihmistä kuin sudet ja karhut ?
Maaginen ajattelu synnyttää kuvitteellisia petoja, ja vuorilla ne olivat lohikäärmeitä. Ensimmäiset tähän viittaavat legendat ovat hämärän peitossa. Kerrotaan, että niinkin myöhään kuin vuonna 1368 Rotario -niminen ritari taisteli kunniakkaasti lohikäärmettä vastaan jäisellä alppirinteellä.
Ja myöhemmin, jopa empiirisiin havaintoihin perustuneessa tutkimuksessa kuvattiin lohikäärmeitä osana alppien eläinkantaa. Alppikylien ihmiset uskovat tietävänsä, mitä petoja heidän kotiensa lähellä liikkuu, eikä fysiikan professori, J.Scheutzer halunnut tyrmätä heitä: hän raportoi vuonna 1723 millaisia lohikäärmeet olivat. Ne olivat yllättävän pieniä, muistuttivat kissaa ja käärmettä. Joillain oli haarautuva kieli mutta tukevat lyhyet jalat, toisilla oli kissan pää ja käärmeen kroppa. Tosin jo häntä ennen alppien eläimistöä oli kartoitettu, eikä mytologisia eläimiä oltu löydetty.
Keskiaikaan palautuvien uskomusten mukaan lumihuippuiset vuoret kuuluivat paholaiselle, ja lohikäärmeet vartioivat niitä luolissaan. Hyvän ja pahan välinen taistelu oli keskiaikana geopoliittista kamppailua, jossa vastustaja oli kuviteltu.
Halu perustaa luostarien perustaminen vuorille, siis sinne minne kukaan ei halunnut, oli kristillistä maanpuolustusta. Luostarit nousivat etuvartioasemiksi jään demoneja vastaan. Ja kumma kyllä, ristin voitto merkitsikin vuortenhuippujen ja jäätiköiden siunaamista.
Tämä taas mahdollisti sen, että vuoret voitiin nähdä kauniina. Siunauksen jälkeen myös jäästä lähti pahuus pois. Vuorinäkymistä löydettiin kauneutta ja kristillistä glooriaa.
Luostarien vaikutuksesta ilmeisesti kristillinen valtavirta hyväksyi sen, mistä muutamat teologit olivat puhuneet jo aiemmin. Ihminen vuorinäkymien äärellä voi olla lähellä jumalaa, siellä on hyviä paikkoja rukoilla ja antautua hartaisiin mietteisiin.
KYLMIÄ PAIKKOJA PIDETTIIN PAHOINA
KOSKA PALELEMINEN ON EPÄMUKAVAA
Tällaista on maaginen ajattelu: paleleminen on kylmää huokuvan hengen vaikutusta, ja niinpä kylmillä alueilla vallitsee pahuus.
Vaikka nykyään kylmyyttä ei koeta kammottavana, emme halua sitä huoneisiimme. Ulkona saakin olla kylmä, mutta sisällä suhtaudumme koleuteen, kuin maagiseen pahaan. Kylmässä ja vetoisessa huoneessa pahan henkäykset voi aistia ilmapiiristä. Mutta ulkona hyytäviäkään tuulia ei kammoksuta, talviulkoilusta voidaan nauttia lumimyrskyissäkin. Hytinä, jopa lihasten tärinä on tervetullutta ulkona, mutta ei sisällä.
Me sanomme: se on asennekysymys. Mielessä vilahtaa kuitenkin pahan varjo, se vaanii siellä, missä ei ole niin mukavaa eikä leppoisaa. Lapsi meissä, pelkää että vetoisessa huoneessa lumimyrskyn aikaan itse pahuus huokuu nurkissa.
Koska jää oli pahaa, niin sielu saattoi jäätyä kiinni kuolleeseen ja mätänemättömään ruumiiseen, se tahtoi pahaa eläville.
Toisaalta, koska jään sulaminen oli hyvää, niin sulamisvesiä pidettiin erityisen pyhinä. Niissä koettiin olevan parantavaa voimaa joka elvyttää sairaita.
Keskiaikainen kristitty olisi siis iloinen kaikesta missä ikijää ja ikirouta sulaa. Koska jää on pahuuden materiaalinen muoto, joka on syntynyt kylmien henkien vaikutuksesta, samoin kuin synti on jotain, mikä aiheuttaa kylmän ja jään leviämisen alueille, jossa pyhää henkeä ei pidetä kunniassa.
Oli myös teologeja, jotka löysivät vuorille täsmälleen päinvastaisia merkityksiä Raamatusta: vuorten lumihuiput ovat lähellä Jumalaa, siellä mieli avartuu.
Referaattia Eric G Wilson THE SPIRITUAL HISTORY OF ICE (2003) luvusta 2. GLACERIES s.71 – 94
Risto Niemi-Pynttäri
rniemip@gmail.com