Nuoruus on klassisessa psykologiassa ollut se toinen – lapsuutta seurannut – toinen mahdollisuus selviytyä (Erikson 1975). Näiden kahden mullistuksen on katsottu luovan psyykkistä perustaa kriiseistä selviämiselle. Nykyään tätä toisen mahdollisuuden elämänvaihetta muuttaa se, että valmista aikuisuutta ei enää ole. Milloin nuoruus loppuu, vaikka elämänmuutoksen eivät lopukaan? Kriisit ja romahdukset, mutta myös uudistuminen, sosiaalisen verkoston löytyminen muuttavat ihmistä koko eliniän.
Lapsuus syntyy leikin kautta, nuoruus jatkaa sitä luovan mielikuvituksen kautta, ja hankkii tälle kaikelle vielä vapaan ja itsenäisen elämän oikeudet. Tosin tämä tapahtuu kuvitteellisen alueella, tosiasiallisen elämän tasolla kyse on nuorten kyvystä selviytyä kriiseistä ja vastuullisuuden omaksumisesta. Kulttuuripsykologi Tania Zittoun (196) katsoo, että jos nuoruudessa on keskeistä vastuu (responsibility) kyseessä ei ole annettuihin ehtoihin alistuminen.
Aiemmin nuoruuden siirtymä on rinnastettu kypsymiseen, aikuistumiseen (maturation), joka tapahtuu tietyn ajelehtimisen, kokeilujen, erehdysten, rajojen rikkomisen kautta. Näitten psykososiaalisten seikkojen yhteiskunnallisena vastineena ovat työvoimapolitiikka, pätkätyöt, opiskelun säätely ja ohjaus, varattomuus. Ne muodostavat selvän vastinparin: yhteiskunnallinen epäluottamus ja sekava nuoruus vahvistavat toisiaan.
Kulttuuripsykologiselta kannalta näköalattomuudessakin on kaksi tasoa: kuvittelukyvyn heikkeneminen heikentää mahdollisuuksien tajua. Kyvyttömyys hakea ratkaisuja kriisitilanteissa on yhteydessä vapauden vähenemiseen ja samalla vastuun puuttumiseen. Näköalattomuus, sellaisten asioiden katoaminen, jotka ovat vastuun ottamisen arvoisia, merkitsee nuoruuteen liittyneen mahdollisuuden kadottamista.
Zittaun pyrkii osoittamaan, että vastuun löytäminen ja oppiminen on keskeinen nuoruuden siirtymävaiheen funktio. Vapautta hän ei erityisesti painota, mutta korostaa sitä henkilökohtaiseen vastuuseen valmistavana tilana. Vapauden lisäksi muu resurssien hankkiminen vastuun ottoa varten käsittää monia muita elementtejä. Praktiset asiat, kuten sosiaalinen pääoma sekä tiedot ja taidot eivät ole kuitenkaan riittäviä. Tämän lisäksi olennaista on myös kulttuurinen pääoma, mielikuvitusresurssit: ne parantavat kykyä selviytyä kriiseistä ja lisäävät kykyä ratkaisuihin, silloin kun mahdollisuuksia avautuu.
Resurssit tarkoittavat siis nuorilla jotain, mistä löytyy voimavaroja yllättäviin tilanteisiin. Zittoun (2007,199) kolmiosaisen erottelun mukaan näitä selviytymisen resursseja ovat: 1) Ystävien ja omaisten tuki, sekä muut sosiaaliset resurssit 2) tiedot ja taidot muutoksesta selviämisessä, koulussa, kotona ja vapaa-aikana hankitut kognitiiviset resurssit 3) Symboliset resurssit, eli kulttuuriset elämykset joissa omat kokemukset punoutuvat yleisiin.
Symbolisilla resursseilla Zittoun viittaa nuorison kohdalla usein musiikin, kirjallisuuden, elokuvan, taiteen synnyttämiin elämyksiin. Erityisesti se, kuinka yksityisesti koetut elämykset ja mielteet artikuloituvat, sanallistuvat ja hahmottuvat, merkitsee rikasta yhteyttä psyykkisen ja sosiaalisen välillä. Taiteessa kokemukset eivät muutu yleistettäviksi kuten tieteessä, vaan säilyttävät myös yksittäisyytensä. Samalla nuo kokemukset ovat kuitenkin sosiaalisesti jaettavia ja niiden avulla välitetään arvokkaita kokemuksia. Zittoun ei puhu nuorisokulttuureista, haluamatta rajautua vain nuorisomuksiikkiin, nuorten aikuisten kirjallisuuteen, nuorisotyyleihin. Hän huomioi kuitenkin nuorison kiinnostuksen taidekoulutukseen, jossa näitä symbolisia resursseja hankitaan itse tekemällä (Zittoun, 164). Soittaminen, kuvaaminen, kirjoittaminen edellyttävät opettelua, työskentelyä, jossa opitaan laji, sisäistetään taiteen koodeja niin, että taidot yhdistyvät vaistoihin. Tämä oppiminen on hidasta kulttuuristen resurssien sisäistämistä. Niinkin hitaasta ja keinotekoiselta vaikuttavassa toiminnassa kuin kirjainten näppäilyssä sisäistyy elämyksen ja sanan suhde. Siitä tulee paitsi automaattinen myös luova ja spontaani, tapa ilmaista itseä, liittää se tarinallisina tai kielellisinä hahmottuviin kulttuurisiin resursseihin.
Meaning-making comprises the narrativization of experience and the semiotic elaboration of its emotional and nonconscious prolongations. (Zittoun 2007, 196.)
On olennaista, että luovan mielikuvituksen sekä kriiseistä selviämisen yhteys korostuu. Kyse on mielikuvituksen tarpeesta transitioissa; lapsuuden että nuoruuden psykologiassa tämä on tunnettu jo pitkään. Muuntautumiskyvyn perusta luodaan mielikuvituksen alueella. Ensimmäinen siirtymä ja muodonmuutos omaksi itseksi tulemisen ensimmäinen vaihe on vanhemmista erillisen minän kehittyminen. D.G. Winnicott osoitti, mikä tehtävä mielikuvitusta kehittävällä leikillä on tässä siirtymässä. Lapsi haluaa leikkiä, hänen on pakko leikkiä. Kunhan lapsella on turvallinen tila, hän omaksuu maailmaa leikin kautta. Nuoruusvaiheessa luovan mielikuvituksen tarve tulee uudestaan aktiiviseksi, ja samalla siihen liittyy uusia, vastuuseen liittyviä haasteita.
Siitä huolimatta, että raja aikuisuuteen on hälventynyt, on siis tarpeen tunnistaa nuoruusvaiheen erityisyys ja vastuullisuuden löytäminen. Samalla kysymys on oman elämän löytämisestä. Kyse ei siis ole ulkokohtaisille realiteeteille taipumisesta, rajojen hyväksymisestä. Kysymys vastuusta on taustalla myös rajojen hakemisen ja realiteettien koettelussa. Zittoun mukaan on olennaista, että nuoruusvaiheen siirtymä ei jää vain praktisen vastuun opettelun tai vapauden ja rajojen hakemisen tasolle. Mielikuvituksella on keskeinen merkitys myös tässä. Kysymys on siinä mitä Zittoun nimeää symboliseksi vastuuksi.
”I propose to see the access to symbolic responsibility as the distinctive mark of youth transitions: the social obligation for them to account for their choices of consumption and their personal expression.” (Zittoun 2007)
Se, miten Zittoun painottaa symbolista vastuuta, kielii myös siitä missä määrin yhteiskunnissamme praktinen vastuu, ja sen tuoma asema evätään nuorilta aikuisilta yhä pitempään. Tähän verrattuna nuoret ovat paljon aikaisemmin jo täysin vastuussa median käytöstään, suhteestaan pornoon ja väkivaltakuvastoon, samalla he ovat täysin vapaita hakemaan omia kulttuurisia arvojaan. Median tuottamat mielikuvastot luovat niin sanotun kulttuurisesti imaginaarisen, jossa nuorten vapautta ja vastuuta ei ole evätty samalla tavalla kuin muilla alueilla. Nuoret eivät yleensä jaa samaa lähiomaisista huolehtimisen vastuuta, eivätkä samoja taloudellisia mahdollisuuksia kuin aikuiset. Mutta 18-vuotta täytettyään heitä pidetään täysin vastuullisina, ja heillä on oikeus samaan kulttuurin, viihteen, vapaa-ajan merkitysten imaginaarisen maailmaan kuin aikuisilla.
Mielikuvituksen ja median yhteinen sfääri
Luovuus ja mielikuvitus ovat siis osaltaan symbolisia resursseja, samoin median mielikuvasto. Huomion kiinnittäminen tähän sisäisesti kuvitteellisen ja median tuottaman kuvitteellisen yhteisiin piirteisiin on kulttuuripsykologian erityinen anti nuoruusvaiheen tutkimukseen. Sen teoria liittää mielikuvamaailman, kuvittelukyvn ja fantasiat sekä psyykeen sekä median kuvitteelliseen maailmaan. Tämä on mahdollista kielen myötä. Sisäinen puhe ja mielikuvat ovat samaa kielellistä semiosista kuin ulkoinen maailma. Molemmat toimivat symbolien ja merkkien alueella.
… cultural psychology can be defined as a psychology interested in the transactions between the individual and the society, seen as a symbolic world — it thus examines the relationship between collective culture and personal culture (Zittaun 2007, 197)
Kuten tässä voidaan nähdä, kulttuuripsykologinen käsitteen muodostus, antaa mahdollisuuden tarkastella fantasioinnin ja kuvittelukyvyn suhdetta kulttuurisesti jaettuun kuvitteelliseen.
Fiktio kehittää mahdollisuuksien tajua, kuten usein sanotaan. Silti tätä mahdollisuuksien kehittämistä on ajateltu rajallisesti vain suorana yhteytenä käytäntöön: annettuihin, käytännöllisiin tehtäviin liittyvänä ongelmanratkaisuna. Zittoun painottama ”symbolisten resurssien” avaa kysymyksen koko laajuudessaan. Mielikuvamaailma, jolla ei näyttäisi olevan mitään tekemistä käytännön kanssa, osoittautuu resurssiksi, jolla onkin merkittävä tehtävä kriiseistä selviämisessä.
Tania Zittoun: “Symbolic resources and resposibility in transitions”
(in Young, Nordic Journal of Y outh Research, vol 15 (2): 193-211, 2007)
http://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/110330880701500205
