Illalla pimenee koska aamulla valkenee. Olet tajuissasi vielä jonkun aikaa mutta uneen vaipuminen on jo alkanut, kirjasi on pudonnut kädestä, on jo hämärää. Aina ei ole ollut näin levollista ja turvallista nukahtaa, ehkä olet tiennyt enemmän silloin, kun olet ollut peloissasi.
Kun hämärä nousee, kun pimeys laskeutuu ja valo vähenee.
on maailman yksinkertaisin asia. Tunteet, joita illan laskeutuminen herättää ovat yksinkertaisia ja syvällä meissä. Perusvire on sama, mutta ne herättävät erilaisia tunteita eri ihmisillä.
Illan hämärtyessä tulee äitiä ikävä. Jos pikkuahven on syönyt ja koho on pomppinut elokuisen alkuillan, mutta sitten viilenevä tuulenvire havahduttaa sinut, on jo myöhäinen. Jos et heti lähde, et lähde koskaan. Jos rämistelette kaverisi kanssa polkupyörillä syksyisiä polkuja. Kun hämärä tulee, olette väsyneitä ja huomaatte ajelleenne liian kauaksi kaukana kotoa. Tai aikuisena miehenä veneessä järvellä, hämärä lähestyy, ja tuttu arkuus valtaa mielesi.
Liian yksinkertainen.. joskus tuntuu siltä, että pimeän tulemisen vaiheissa on omat tunteensa,
Dante on Divina Comediassa , sen Kiirastuli osassa, kuvannut mitä kaikkea varjojen myötä nousee, keskiaikaiseen mieleen; mitkä haamut ja uhat tulevat lähemmäksi kun pimeä nousee. Väsymys valtaa vaeltajat, jotka ovat koko päivän ponnistelleen eteenpäin kohti parempaa, ja voimattomuus päästää pelot yhä lähemmäksi. Väsynyt ei jaksa pitää niitä etäällä.
xx
(Tällaisten asioiden kanssa Heidegger on tehnyt uskomattomia filosofisia ponnistuksia)
Tämä on hyvin yksinkertainen asia, ase että pimenee ja vaalenee. Kreikkalaiset ajattelivat yötä ja päivää yksinkertaisesti ja osuvasti. Päivä on yön johdannainen, ensin on lethe ja sitten tulee a-lehteia.
x Päivästä tulee Päiviö, alue joka on päivän kokoinen. Minulle tuo nimi on unohtumaton siksi, että se on isäni toinen nimi, Olli Päiviö. Maanviljelijä työpäivän jälkeen, virkamiehen ja sittemmin yrittäjän työn lisäksi, ja niinpä minä muistan hänet aina taistelemassa pimeän tulemisen kanssa. Isän uskomattoman tarkka hämäränäkö, työskentely pimeässä. Äidin huoli ja odotus, traktorin äänen kuuntelu ja odotus, milloin isä tulee peltotöistä, on jo pimeä mutta miestä ei kuulu,
hän onnistui käsittelemään pimenemistä ja valkenemista. Kyse pimeydestä ja valoisuudesta on laajempi kuin vain silmien asia. Järjen valo ja unohduksen yö ovat erityisiä metaforia, ne ovat olemassaolon kannalta niin perustavia, että ne ovat samanaikaisesti sekä mieikuvia että totuuksia.
Pimenemisen (lethe) synonyymeja olivat unohtuminen, ei-tietoinen, vaikeaselkoinen, eksyminen ja dementia ym. Että pimenee, että hämärtyy ja valo vähenee merkitseen sitä, että maailma peittyy: “Yö ja päivä viittaavat kätkeytymisen ja paljastumisen tapahtumaan”. Heidegger piti olennaisena sitä, että kreikkalaisille perusta ja ensimmäinen oli lethe, pimeneminen. A-letheia on sen johdannainen ja tarkoittaa ei-pimeää.
Viittaus yön ja unohtumisen jumalattareen Letheen ei ole vain mytologisoivaa ornamenttia, vaan vihje, jonka Heidegger koki elintärkeäksi, mutta joksikin, mitä ei vaan voi ymmärtää. Olemisen unohtuminen on eräänlaista dementiaa joka on jo ottanut haltuunsa elämäntapamme. Tämän merkkinä on se, että läsnäolosta täytyy jatkuvasti muistuttaa itseä. Tietoisen läsnäolon harjoitukset vain korostavat sitä, miten pieniä yrityksemme ovat, ja miten ylivoimainen on unohdos.
Pimeän ja valoisan jyrkkää erottelua keskeisempää on hämärä, jota Heidegger pohtii useassa yhteydessä. Tuo kulkijan kannalta epätietoinen tila on sitä, että orientoitumien on vaikeaa, ei ole merkkiä jonka mukaan suuntautua – hämärä, käsittämättömyys, hautautuva kryptisyys vallitsee.
Olemisen kannalta tuo orientoitumisen vaikeus on kalvava tunne on se, että olennaisin tässä elämässä tuppaa unohtumaan. Rohkeus on silloin tyhmyyttä, Heidegger puhuu arvostavaan sävyyn arkuudesta:
“Tämä sana ei merkitse subjektiivista tunnetta, eikä ihmisen elämystä, vaan se on ihmistä suuntaava ja virittävä tila (Bestimmende – Stimmende). Paljastuva virittää rohkeuden, ja sen vastakohtana peittyminen virittää arkuuden. .. käsitämme arkuuden tiettynä vireenä – ei pelkästään ahdistuksena tai pelokkuutena jotka ovat ihmisen tunteita – vaan virittäytymisenä joka määräytyy ihmisen suhteesta olemiseen.” (Heidegger, Parmenides -vorlesungen s.111).
Myös eettisesti olen hämärässä, en voi tietää mikä olisi varmasti oikein, mitä tehdä ja kuinka minun tulisi elää, kuinka suuntautua. Olen hämärässä, täällä on arkaa, en voi tietää edes sitä mikä olisi edes itselle parasta tai muitten suhteen oikein.
