Tunnetuimpiin brittiläisiin luontokirjailijoihin kuuluvan Robert Macfarlanen Old ways, the journey on Foot (2012) on vanhoja kinttupolkuja seuraileva esseeromaani. Se on trilogian viimeinen, aiemmin ilmestyivät Mountains of the Mind, A History of a Fasicnation (2003) ja The Wild Places (2007). Macfairlanen uusin teos on Underland: A Deep Time Journey (2019).
Macfarlanen Old Ways kertoo poluista ja jalan kulkemisesta. Käveleminen on pitkään ollut runoilijoiden tapa rauhoittaa levotonta mieltä, ja näin kuljetuista poluista on jäänyt merkkejä runouteen. Romantiikan aikana tämä yleistyi ja erityisesti Wordsworthin myötä polut ja paikat myös dokumentoitiin. Sotien vaikutus näkyy järkkyneitten kulkijoiden lisääntymisenä, samoin katovuodet ja talouden vaikeudet.
”… many walker-writers, dawlers, dreamers, striders, pilgrims, wanderers, stravaigers, trespassers, cartographers, whom I have either read or met along the way” (Macfarlane, 2012, 32).
Old Ways –esseeteoksen näkökulma poikkeaa tavallisesta patikoinnin kuvauksesta. Macfarlane tarkastelee polkujen kulkemista uudestaan kulkemisena. Luonnossa kulkija valitsee reitin, ja tulkitsee askelillaan maisemaa. Näin polun seuraaminen on lukemisen kaltaista, maahan piirtyneen tulkinnan seuraamista – polku on palimpsesti.
Vaeltavien kirjailijoiden kohdalla polkujen kulkeminen muuttuu myös uudestaan kirjoittamiseksi. Macfairlene sanoo kulkevansa polkuja, luodakseen ajatuksia mutta se tapahtuu aiempien kirjailijoiden tuella. Hän välttää suoraa subjektiivisuutta ja eläytyy mieluummin eräänlaiseen polkujen psykohistoriaan.
Macfarlanen uudestaan kirjoittaminen huipentuu erityisesti Edward Thomasin runoihin ja tämän polkuihin ”itsen topografioina”. Depressiivisyyteen taipuvaisen runoilijan pyrkimys elää tunteita läpi kulkiessaan, kokea mielentilan muutos kävelyiden myötä – sitä Macfarlane uudelleen elää ja kirjoittaa.
Kirjoittamisen rinnastaminen polun seuraamiseen ei ole niin ilmeistä, kuin lukemisen. Käsin kirjoitettujen rivien piirtyminen paperille: katkokset ja jatkuvuus, huomaamaton rivinvaihto, ajatuksen kulun katkeaminen.
Camille Manfredi kirjoittaa Nature and Space in Contemporary Scottish Writing and Art (2019) teoksen ”Keeping Paths Beaten”-luvussa:
”Macfarlene´s outward horizontal walks are therefore coupled with inward vertical travels, allowing the writer to re-attune himself within a landscape of the mind whrere he can write-walk-leap-run effortlessly alongside the wild other. This physical, sensory and psychological rewilding occurs at the intersection of two spatial planes. One is the actual space of walking and remembering, where the sedimentation of history is explained through the many old paths that connect places, stories and people with the palimpsestual land, telling its history and calling to be dechiphered. The other is the space of being, of persistence in disruption and of continuity in discontinuity, where the human can be restored to the balance of nature and the body clickes back into its animal perfection.” (2019, 33-34).
Näkökulmansa mukaisesti Macfarlene luonnehtii kävelemistään muisteluksi. Hän raportoi poluilla kulkemista historiantutkijan tarkkuudella. Hän rekonstruoi kulkijoita, joiden jalanjäljistä polku on syntynyt. Hän myös eläytyy kulkijoihin, joiden tiedetään tallustaneen mitäkin polkuja. Roomalaisten kärrytiet, pyhiinvaeltajien reitit, maatyöläisten kinttupolut tarjoavat maisemaan piirtyneitä muistoja. Ne voivat olla tarinoita, joskus yksitoikkoista kulkemista rytmittäviä lauluja.
Polun kulkeminen tapahtuu edellisten jalanjäljissä, ikään kuin kulkijan resitoitavissa. Paikkojen nimet sekä tarinat, joita niihin liittyy. Toki polun kulkemiseen liittyy myös aika ja tila, tunne suunnasta ja saapumisesta – ”sense of becoming”.
Polun kulkeminen on aina uudestaan kulkemista, joku on ne käänteet jo askeltanut maastoon, myös ensikertalainen etenee lukemalla poljettua reittiä. Macfarlanen painotus on itseasiassa polkujen sosiaalisessa synnyssä, näin hän nostaa esiin asioita joita ei pelkästään polkua kulkemalla voi tietää. Hän lukee lähteitä ja jututtaa paikallisia oppaita, polkujen historian tuntijoita.
