Kuka oli Raimund Fellinger? Hän oli itävaltalaisten Thomas Bernhardin ja Peter Handken kustannustoimittaja Suhrkamp -kustantamosta. Oli Bernhardin luulotaudit ja katkeruus, oli Hankden serbinationalistiset provokaatiot – Fellinger pyrki ohjaamaan tolkun piiriin niinkin vaikeita persoonia, kuin nuo olivat. Der Standardin artikkeli (12.9.20) Raimund Fellingeristä esilukijana, joka tunsi rytmiä, sanastoa ja klangia myöten sen, mitä oli ”Bernhard-tyyli” ja mitä ”Handke-tyyli”.
Bernhard-tyylin esimerkki:
”Grabenille menohan tarkoittaa yksinomaan sitä, että kävelee suoraan Wienin seurapiirihelvettiin ja tapaa täsmälleen ne ihmiset joita minä en halua tavata ja joiden ilmaantuminen vielä tänäkin päivänä saa minussa aikaan kaikenmoisia sekä henkisiä että ruumiillisia kouristuksia, minä ajattelin laiskanlinnassa istuen, ja tästä syystä olin jo viimeisinä Lontoon vuosinani vältellyt Grabenia Wienissä käydessäni ja kulkenut muualla, Kohlmarkt oli pois laskuista, Kärtnerstrasse ei tullut kyseeseen, Spiegelgasse oli kierrettävä kaukaa aivan kuten Stallburggasse ja Dorotheergasse sekä alati kammoksumani Wollzeile, ja Operngasse, jonka varrella olin niin monet kerrat kävellyt juuri niitten ihmisten ansaan joita eniten vihasin.” (Thomas Bernhard: Hakkuu, muuan mielenkuohu, 2007, suom. Tarja Roinila, s. 8)
Bernhadin tyyli etenee kehämäisesti, taitavasti toistaen, kunkin tekstijakson perusasiaan palaten; jankaten, kuten mielenkuohujen luonteeseen kuuluu.
Handke-tyylin esimerkki:
”Hän oli tai luuli olevansa siihen aikaan vielä kaukana todellisesta sienihullaantumisesta. Hänen intohimonsa, mikä hänen silmissään, päinvastoin kuin lukuisat muut intohimot, oli vielä järkevää intohimoa, rikastutti häntä, ja hän rikastutti muita, eikä vain hänen läheisiään, vaan myös satunnaisesti tavattuja, paikalle lehahtaneita ihmisiä. Hänen, joka iät ja ajat oli pyrkinyt – pane merkille eristäytyminen reuna-alueille – erakoitumaan muiden aikalaistensa seurasta, hänen intohimonsa avasi nyt hänet heille, aikalaisilleen. Kuinka muutoin hän olisi tullut löytöineen ulos metsistä sienet mukanaan ikään kuin rakkaudenosoituksina?
(Peter Handke: Intohimoisesta sienestäjästä, 2015, suom Arja Rinnekangas, s. 89)
Handken tyyli on luonnostelevaa: jatkuvasti tarkentavia, poikkeuksia esittäviä, sivuhuomioita sisältävää etenemistä.
Fellinger huolehti, että teksti oli parasta kunstproosaa, että se vei lukijan tuohon lukemisen tilaan, missä vaikea lause muuttuu vietävän kiinnostavaksi.
”Fellingerin erityinen kyky oli teoksen ymmärtämisessä, ei pelkästään älyllisesti vaan syvemmin, kukin tekstin kielestä käsin. Se oli pyrkimystä syventää vielä kerran sitä tyyliä mikä tekstille on ominta, tämä oli hänen keskeisin pyrkimyksensä” kirjoittaa Andreas Maier Der Standardin artikkelissaan.
