”Prometheus-myytti sopii kuvaamaan nykyaikaisen suorituskeskeisen subjektin psyykkistä koneistoa, jossa kaikki valta on yksilöllä, ja joka siksi käy sotaa itseään vastaan. Suorituskeskeinen subjekti, joka viihtyy vapaudessa, on oikeastaan raadeltu kuin Prometheus. Kotka, joka syö jatkuvasti hänen maksaansa, on hänen alter egonsa joka johtaa tätä sotaa. Näin siis Prometheuksen ja kotkan suhde on ihmisen kuluttava suhde itseensä. Tuska, jonka sinänsä tunnottoman maksan raateleminen aiheuttaa, koetaan väsymyksenä. Näin Prometheus voidaan ymmärtää loputtoman väsymyksen vallassa olevana, itseään kuluttavana, subjektina. Hän on väsymysyhteiskunnan perushahmo.”
Byung-Chul Han, Müdigkeitsgesellsaft, 2010.
(Risto Niemi-Pynttäri) Depression nykyaikainen muoto on selvästi yhteydessä yhteiskunnan kahtiajakoon, joka liittyy kaikkeen: työhön ja vapaa-aikaan, talouteen ja kuluttamiseen, kykenevyyteen ja syrjäytyneisyyteen. Yhteiskunnallinen tiedostamaton, joka vaikuttaa koko työelämäsysteemin taustalla on puhdas tuottavuus, joka on tiedostamatonta vain yksilöllisen erillisyyden vuoksi. Sen tiedostamaton on kaikilla aloilla yhteinen, olkoon kyse rahasta, teknologiasta tai taiteesta; tuottavuus luovuutena ja tekniikkana ja muissa eri muodoissa vaikuttaa yhteiskuntaihmisen taustalla.
Tuottavuuden positiivinen luonne erottaa sen vanhan kuriyhteiskunnan negatiivisuudesta, kuten filosofi Byung-Chul Han sanoo: pystyvyys (Können) on positiivista ja siten vakuuttavampaa kuin kuria edellyttävä pakottaminen (Sollen). Toiminnan filosofian ytimessä olevat käsitteet ”täytyä” ja ”voida” (Sollen – Können): se mitä täytyy tehdä on luonnollisesti mukana tuottavuuden osatekijänä, vaikka painopiste onkin siirtynyt pystyvyyden ja kykyjen mukaisen työn puolelle.
Modernissa muodossaan ulkoinen pakko on korvautunut sisäisellä ja vastuuseen perustuvalla kurinalaisuudella. Mutta tuottavuuden kannalta sitäkin tehokkaampaa on kyvykkyyden tunne: sisäinen kurinalaisuus ei ole yhtä tehokasta kuin vapaalle pystyvyydelle perustuva tuotannollinen toiminta. Kyvykkäiden työ on luovaa ja produktiivista työtä; sen suhteen on vaikea hahmottaa sellaista asiaa kuin pakollinen työaika tai vapaa-aika.
Byung-Chul Hanin mukaan nykyään vallitseva yhteiskunnallinen tiedostamaton jakautuu pakollisuuden ja kyvykkyyden väliselle kaksinaisuudelle. Siinä asetelmassa kyvykkyys voittaa aina, koska suorituskykyinen subjekti on pitelemätön: muuta rajaa ei ole kuin burnout.
Suorituskyvyn ongelmat puolestaan tuottavat nykyaikaista depressiota, joka syntyy siitä että itselle asetetut tavoitteet ovat liian suuria. Jos tekijällä on mielikuva siitä millaista työtä haluaisi tehdä, depressiivisen työura syntyy joko siitä että hän ei saa toivomiaan töitä, ja omissa tavoitteissa epäonnistuminen tuottaa depressiivisuutta.
Aikaisemmin epäonnistumisesta johtuva depressio oli toisenlaista. Vakituisen palkkatyön menettäminen esimerkiksi johtui ulkoisista syistä, mutta uudessa yhteiskunnassa yksilö joutuu itse vastaamaan työelämän muutoksista. Suorituskyvylle perustuvassa työssä, tekijä vaatii itseään koko ajan parempiin tuloksiin. Silloin onnistumisen kokemukset ovat parasta palkkaa itselle asetetuista tehtävistä, mutta epäonnistumisten tuoma pettymys on itse kannettava.
Mahdollisuus itsensä kehittämiseen ja luovaan työhön on suoritusyhteiskunnan voima, vaikka kyse olisi vain kuvitelmasta. Ihminen tekee entistä useammin sellaista työtä mitä haluaa, tai ainakin selittää itselleen niin. Olennaisempaa Byng-Chul Hanin mukaan on se, että tuottavuus ja luovuuskeskeinen ja kaikissa vaikuttava yhteiskunnallinen alitajuinen pyrkimys ohjaa sinänsä arvokkaan itsensä kehittämisen suuntaan, jossa se tyhjentää voimavaransa. Työkeskeinen itsensä kehittäminen johtaa usein burnoutiin tai depressioon.
Tämän prosessin taustalla on yksilökeskeisyys, sosiaalinen pirstoutuneisuus, jonka seurauksena yksilö kokee olevansa vastuussa vain itselleen. Samalla tuo laajempi ja yhteiskunnallinen, yksilökeskeisissä käsityksissä tunnistamaton ja tiedostamaton, suorituskeskeisyys tekee itsensä kehittämisestä haitallista. Ja vaikka ihmisen itselleen omistautuminen, kykyjensä mukainen kehitys olisi onnellisen elämän lähde, suorituspaineiden alaisena se ei voi toteutua.
Samoin käy myös subjektiivisten elämysten, koska ne ovat lähtökohdiltaan positiivisia, ja ne tuottavat nautintoa, niiden käytöstä tulee kulutusta ja subjektia kuluttavaa. Tässä työn ja vapaa-ajan kokonaisuudessa tapahtuu niin, että positiiviset elämykset ja itsensä toteuttaminen kääntyvät subjektin vapauden vahvistamisen sijaan kuluttamaan häntä. Elämykset muuttuvat kulutukseksi ja itsensä kehittäminen muuttuu subjektia rasittavaksi, silloin kun ne on valjastettu suoritysyhteiskunnan tavoitteisiin.
Tämän psykopoliittisen kaksisuuntaisuuden voi ilmaista nimessä elämys-väsymysyhteiskunta. Yhteiskunnallinen jakautuminen ei ole vain vanhan luokkajaon paluuta, vaan entistä psyykkisempää maanis-depressiivisuuden ilmenemistä: maaninen kapitalismi, elämyksellinen maanisuus ja ylenmääräisten positiivisten mahdollisuuksien jatkuva menettäminen tuon mukanaan väsymyksen ja oman surunsa. Näin depressio, joka aiemmin on määritelty henkilökohtaisesta menetyksestä johtuvaksi, onkin varsinaisesti yhteiskunnallisesta elämästämme johtuvaa. Muuttuneen yhteiskunnallisen rasituksen myötä myös sairastaminen on muuttunut: vähitellen mailleen menevän kuriyhteiskunnalle tyypillinen oirehtiminen ilmeni hulluutena ja rikollisuutena. Työ- ja suorituskeskeiseksi muuttuvassa yhteiskunnassa oirehtiminen on hahmotonta väsymystä, depressiota ja syrjäytymistä.
Ihminen ei jaksa vastata teknologisen kehityksen imperatiiviin, hän ei jaksa vastata omien mahdollisuuksiensa vaatimuksiin. Näin entistä rikkaammat mahdollisuuksien näkymät ja niiden menettämisen prosessi on koko ajan mukana työssä ja vapaa-ajassa. Uusi ja systeemiin valjastettu luovuuden ja itsensä toteuttamisen muoto kuljettaa mukanaan epäonnistumisen kokemusta.
Byung-Chul Han (2010): Müdigkeitsgesellschaft,-essays Matthes&Seitz,Berlin, ISBN 978-3-95757-274-5
