Termi “julkinen” viittaa kahteen toisiaan lähellä olevaan ilmiöön, jotka eivät kuitenkaan ole täysin samoja. Ensinnäkin kaikki julkisuudesa esiintyvä on jokaisen nähtävissä ja kuultavissa eli sillä on suurin mahdollinen julkisuus. Ihmisille julkinen näyttäytyminen – jokin mikä on sekä muiden että itsemme nähtävissä ja kuultavissa – muodostaa todellisuuden. Hannah Arendt, Vita Activa
Public -termissä on käännöksen ongelmia: “Das etwas erscheint und von anderen genau wie von uns selbst als solche as wahrgenommen verden kann, bedeutet der Menschenwelt dass im Wirklichkeit Zukommt” (49)
Suomen julkisuus on lähellä saksan “Öffentlichkeit” termiä, kummassakaan ei ole eroteltuna julkisen ilmenemistä, julkisuudessa olevaa, ja yleisöä – arkikäytössä se viittaa usein vain ilmenevään eli jokin mikä tulee esille yleiseen tietoon on julkisuudessa. Yleisöä ilmaiseva termi “the Public” ilmaisee diskursiivisen tilan jonka keskustelijakunta muodostaa, siksi kyseessä ei ole vain vastaanotto sanan “audience” kuulijakunta merkityksessä. Voidaan sanoa että julkisuus teemme me, keskustelijat.
Julkisuudessa oleva ja diskuriivinen vastaanotto ovat tietyssä mielessä erottamattomia. Pelkkä viesti ei tekstuaalisena muotona ole julkista kuin vasta silloin kun se tulee esille. Pelkkä kirja julkaistuna ei tekstuaalisena muotona ole julkista kuin vasta silloin kun se tulee esille, kun eri lukijat eri aikoina avaavat ja lukevat sitä.
Julkinen termi on sisällöltään erittäin monia merkityksiä kantava, se viittaa niinkin vastakkaisiin asioihin kuin tunnettuun eli julkiseen henkilöön, sosiaaliseen tilaan joka on julkinen mutta myös valtiollisesti säädeltyyn julkiseen sektoriin. Ennen kuin valtiollinen julkinen sektori, julkinen talous rajataan pois tässä käytetyn käsitteen piiristä on kuitenkin muistutettava niiden yhteisestä alkuperästä.
Tämä on keskeinen lähtökohta julkisen käsitteelle Arendtilla. Kokoan julkisuusteoreettista tutkimustani varten Arendt -kortistoa
