by Risto Niemi-Pynttäri
1.Puut edustavat jatkuvuutta.
Tarkkaan ottaen puun istuttaminen viittaa ihmiselämän ylittävään ajalliseen jatkuvuuteen. Kuten Rebecca Solnit kiroittaa, kyse on ihmiselämän ylittävästä ajasta. Puu edustaa aikaa, joka jatkuu vielä kun puun istuttanut ihminen on poissa.
“On olemassa etruskien käyttämä sana, saeculum, joka kuvaa vanhimman läsnäolijan elinaikaa, joskus se on arvioitu noin sadaksi vuodeksi. Väljästi tulkittuna tämä sana tarkoittaa ajanjaksoa, jonka aikana jokin asia on elävässä muistissa. Jokaisella tapahtumalla on oma saeculuminsa: sen jälkeen aurinko laskee, kun viimeinen Espanjan sisällissodassa taistellut henkilö tai viimeinen matkakyyhkyn nähnyt henkilö on poissa. Meille puut tuntuivat tarjoavan toisenlaisen saeculumin, pidemmän aikajänteen ja syvemmän jatkuvuuden. Se voi tarjota suojaa katoavaisuudeltamme samalla tavalla kuin puu voi kirjaimellisesti tarjota suojaa oksiensa alla.”
Georg Orwellin kirjoitti puusta ja pysyvyydestä vuonna 1946. Esseen taustalla on kaksi käyntiä Englannissa; hän istutti omenapuita vuonna 1936. Kymmenen vuoden kuluttua hän kävi katsomassa ja ilahtui, koska suurin osa oli hengissä. Pian tämän jälkeen hän kirjoitti tekstin muinaisen kirkkoherran puolustukseksi. Kyseessä oli pieni essee uskonlahkojen välillä vehkeilleestä kirkkoherrasta, uskonsotien aikaan. Hänen opportunismistaan tehtiin jopa pilkkalaulu – eikä hänestä muistettu muuta. Lisäksi vain kirkon luona olevan marjakuusen kerrottiin olevan hänen istuttamansa. Orwellin essee oli nimeltään A Good Word for the Vicar of Bray , siinä hän katsoi että tuo marjakuusi kiittää häntä yhä:
“Hänestä oli jäänyt jäljelle vain pilkkalaulu ja kaunis puu. Se on ilahduttanut sukupolvea toisensa jälkeen, ja siitä on tullut yhä tärkeämpi. Kaikki hänen poliittisen kiistelynsä aiheuttamat ikävyydet on unohtuneet” . Orwell kirjoittaa, että “puun, erityisesti pitkäikäisen lehtipuun istuttaminen, on lahja, jonka voi antaa jälkipolville aivan vaivattomasti ja lähes ilmaiseksi. Jos puu juurtuu, se vaikuttaa paljon kauemmin kuin mikään muu teko – hyvä tai paha”.
Rebecca Solnit kiinnittää huomion siihen, että epävarmoina aikoina pihoihin istutaan puita. Niiden on tarkoitus pitää jatkuvuutta yllä, muistuttaa ihmisiä vaikeista ajoista joiden yli on selvitty. Sota-aikana istutettujen puiden on tarkoitus kantaa nykyisyyteen viesti siitä ajasta, jonka ei tulisi koskaan enää palata. Aivan kuin inhimillisen muistin saeculum olisi liian lyhyt. Aivan kuin traumaattisen ajan ja sen taakkakertymän muodostama satavuotis-jakso olisi vaarallisen lyhyt, aivan kuin ilman muistoksi istutettuja puita se olisi liian lyhyt.
Orwell siis kävi Englannissa katsomassa istuttamiaan puita ja ruusuja. Hän ajatteli sitä, mitä oli tapahtunut siinä välillä: sota ja atomipommi. Ja hän kirjoitti esseen kirkkoherrasta, joka moraallittomuudessaan oli pitelemätön, mutta joka istutti marjakuusen, joka tavallaan kesti kaikki hänen tekonsa.
2. Puu kantaa tulevaisuuden mahdollisuuksia yksilönkin yli.
Vuosien kuluttua tuo kasvanut puu saa muistamaan istutushetken ja sen mitä tulevaisuuden odotukset silloin näyttivät. Viettäessän jonkin aikaa Herdfordshiressä epävarmoina aikoina, vuonna 1936 Orwell istutti puita ja ruusuja. Kymmenen vuoden kuluttua, hän tuli siellä käymään ja huomasi ilokseen, että lähes kaikki olivat kasvaneet ilman hoitoa:
“Yksi hedelmäpuu ja ruusupensas kuolivat, mutta loput kukoistavat. Yhteensä viisi hedelmäpuuta, seitsemän ruusua ja kaksi karviaispensasta, kaikki 12 pennillä ja kuudella pennillä. Nämä kasvit eivät ole vaatineet juurikaan työtä, eikä niihin ole käytetty muuta kuin alun perin maksettu summa. Ne eivät ole koskaan saaneet edes lantaa, paitsi sen, mitä toisinaan keräsin ämpäriin, kun yksi tilan hevosista sattui pysähtymään portin ulkopuolelle.” kirjoittaa Orwell.
Solnit jää miettimään tätä , sanko kädessä olevaa Orwellin hahmoa. Jostain syystä hän pohtii, oliko tuon ajan Orwellissa, tuossa ruusuja ja puita istuttaneessa Orwellilssa idulla jotain aivan muuta, kuin mitä me nyt tiedetään. Vaaliko hän ehkä jotain sellaista, mikä jäi toteutumatta sota-ajan takia. Hän kiinnittää huomiota siihen, että Orwellin aikuiselämä oli sotien rikkomaa aikaa, Solnit miettii, mitä mahdollisuuksia tämä onkaan menettänyt.
Viitattuaan ensin potentiaaliseen Orwelliin, Solnitin huomio kääntyykin itse kirjoittajaan, Solnitin omaan kehitykseen esseistinä: hän haluaa tietyn orwellilaisen linjan jatkuvan omassa työssään:
“Olin lukenut hänen esseensä puiden istuttamisesta ensimmäisen kerran 20-vuotiaana isosta, rumasta, koirankorvaisesta The Orwell Reader –taskukirjasta, jonka ostin halvalla antikvariaatista. Olen selaillut teosta vuosien ajan tutustuakseni hänen tyyliinsä esseistinä, lukeakseni hänen mielipiteitään muista kirjailijoista, politiikasta, kielestä ja kirjoittamisesta – tätä kirjaa olin imenyt sisääni jo niin varhain, että sillä oli perustava vaikutus omalle harhailulleni kohti esseistiä.”
Orwellin esseessä, ylistettiin arboreaalista saeculumia, puiden mittaista ajanjaksoa. Tällainen seaculum sisältää paitsi ihmisen satavuotisen jakson, myös hänen vaikutuksensa ajan. Orwell kuoli jo vuonna 1950, mutta hänen seaculumiaan voi sanoa arboreaalilseksi, koska Orwell 100v -juhlavuosi oli 2003. Hän itse kirjoitti istuttamastaan omenapuusta:
“Jopa omenapuu elää noin 100 vuotta, joten 1936 istuttamani Cox voi kantaa hedelmää vielä 2000-luvullakin. Tammi tai pyökki voi elää satoja vuosia ja olla ilona tuhansille tai kymmenille tuhansille ihmisille. En väitä, että yksityisellä metsänistuttelulla voisi täyttää velvoitteensa yhteiskuntaa kohtaan. Silti ei ehkä olisi huono ajatus, että joka kerta, kun teet vääränlaisen teon, merkitsisit sen päiväkirjaasi ja työnnät sitten sopivana vuodenaikana tammenterhon maahan.” kirjoitti Orwell.
Rebecca Solnit vieraili ilmeisesti vuonna 2019 Englannissa käydessään tuossa, aikoinaan Orwellille vuokratussa mökissä, katsoakseen ovatko omenapuut vielä hengissä: ne oli hävitetty vuonna 1990. Mutta ruusut voivat hyvin, ja erään Orwellin istuttaman ruusun kukatkin olivat kylällä yhä tunnettuja.
Hänen ruusunsa olivat kukkineet marraskuussa 1939, kuten Orwell totesi kotipäiväkirjassaan:
“Ruusut yrittävät yhä kukkia, muutoin mikään ei kuki enää puutarhassa.”
Lopussa Rebecca Solnit kirjoittaa:
“Lähes kaikki, jotka tunsivat hänet, ovat jo poissa, mutta ruusut ovat kuin saeculum, joka sisältää hänen elinkautensa. Olin yhtäkkiä hänen seurassaan ja odottamattomalla tavalla olin myös esseessä kuvatun ruusun seurassa, silloisessa ja nykyisessä . Tämä sai vanhat olettamukseni hahmottumaan uudelleen.
Silloisen ja nykyisen kasvin suora yhteys häneen ja tuohon kauan sitten kirjoitettuun esseeseen. Tähän, joka käsitteli ruusuja ja hedelmäpuita, jatkuvuutta ja jälkipolvea, se täytti minut ilolla. Samoin se, että tämä mies, oli istuttanut ruusuja. Mies, joka oli kuuluisa totalitarismin ja propagandan ennakoija, epämiellyttävien tosiasioiden näkijä, tunnettu säästeliäästä proosatyylistään ja tinkimättömästä poliittisesta näkemyksestään, hän oli istuttanut ruusuja.”
Rebecca Solnitt: the Guardian, 16.10,2021
Otteet suom. Risto Niemi-Pynttäri ja DeepK translator
Tags
Georg Orwellistuta puupuu jatkuvuuden symbolipuun istutus ja epävarma aikaRebecca Solnitsaeculum ajan mitta
Post navigation
