Logos on siemenessä

Emmanuelle Coccia, The Life of Plants, A Metaphysics of Mixture (2017)

Siemen on suunnitelma, jonka tavoitteena on idusta lähtevä kasvu ja lopulta kasvin tuleminen omaksi itsekseen, oman pyrkimyksensä  mukaisesti.  Kasvi löytää itsensä kunhan on.

Kasvi toteuttaa siemenessä olevan ohjelmansa, kuten sanotaan.  Tai siemen sisältää kasvin idean, siemenessä on sielu, kuten vanhalla kielellä puhutaan.   

Se, mitä siemenessä tapahtuu on hyvin järkevää, silti siemenen kehitystä ei pidetä rationaalisena toimintana.  Siemen ei näytä reflektoivan, siksi on syytä ottaa etäisyyttä ihmisaivojen rationaalisuuteen, ja käsitellä asiaa toisin.

Coccian pyrkimyksenä on valaista hypoteesia, että kasvit ajattelevat ilman aivoja. Toisin sanoen logos on siemenessä, kuten antiikin stoalaiset väittivät.

Stoalaisten mukaan rationaalisuus toimii kuten siemen. Näin siis logos toteutuu siinä mitä siemen tekee kasvaessaan. Sen järki ei ole keskittynyt aivoihin vaan järki toteutuu luonnossa.  Kun yhä puhutaan luonnon tarkoituksenmukaisuudesta oletetaan sen toimivan rationaalisesti.

Siemenssä logos työskentelee suoraan kasvavan aineksen kanssa.  Se lukee itseensä kirjoittautunutta järkevää suunnitelmaa, luo tulevaisuutta itsestään käsin.  Tämä ei anna kuitenkaan mitään aihetta pitää ihmistä ja kasvia muuten samanlaisina, kuin että molemmat elävät ja orientoituvat tässä maailmassa.

Onko siemen rationaalinen itsessään, vai tuleeko sitä pitää automaattisesti omaa ohjelmaansa toteuttavana käskynä ?

Siemenestä kasvaa elävää ainesta, joka kehittyy ja tuottaa myös hetkellisiä ja väliaikaisia muotoja fotosynteesin avulla.  Suuressa mitassa tämä tapahtuu, kun koko lehtivihreän massa romahtaa syksyllä pakkasten tultua.  Kasvien historiassa, botaniassa, näitä hetkellisiä muotoja on joskus tarkasteltu  transsendentaalisena kuvitteluna, fantasmana.  Tuo kasvukauden mittainen fantasma  on liitetty ”psykismiin”, personifikaatioon,  ja puheeseen kasvin sielusta, unesta ja kuvittelusta.

Ilman muuta tuollainen puhe kasvien kuvittelusta on analogia ihmisen mielikuvitukselle. Kasveilla kyse väliaikaisten muotojen runsaudesta, ja ihmisellä sisäisestä elämästä ja kuvittelusta. Analogian perusta in se että molemmat katoavat hetkessä.

Se on ”kuvittelua joka ei tarvitse tietoisuutta. Fantasoimista ilman aistielimiä ja subjektia”, sanoo Coccia (135). Tällainen spekulaatio vaikuttaa kasvien personifikoinnilta, mutta samalla se paljastaa jotain mikä on meille vaikeaa: on lähes mahdotonta ajatella subjektitonta prosessia rationaalisena, ja kielellisesti on lähes mahdotonta hahmottaa tilannetta, jossa elävällä aineksella ja fantasmalla ei olisi eroa.

Kasvissa ei ole vapaata kuvittelua, ei sellaista irrallisuutta, valintojen tekeminen ei ole sen aluetta. Mutta siemenen immanenssissa ei ole pelkkää ainettakaan, vaan olennaista  on tämä siemenestä lähtevä muotoutuminen – joka tapahtuu aineellisesti. Psykismi oli vanha nimi sillä, että aines elää.

Biologian historia kertoo, Coccian mukaan, toistuvista yrityksistä selvittää tuota tiedon ja organismin, kuvittelun ja aineksen erottamatonta yhteen lankeamista.  Hänen mukaansa teoria geeneistä viimeisin tapa hahmottaa tätä ongelmaa. Kyseessä ei siis ole uusi keksintö, vaan Boccian mukaan ajatus oli vahvasti esillä jo renessanssin luonnon- ja lääketieteessä.

Mieli (spirit) on nähty orgaanisessa aineksessa piilevänä, tämä on edeltänyt ja valmistanut nykyistä teoriaa geeneistä, toki vailla manipulaation pyrkimystä  (Coccia, 136).

Tieto on kuitenkin hyvin erilaista.  Ihmisellä ja eläimellä tieto koskee satunnaisuutta ja  tietämättömyyden myötä tapahtuvaa kehitystä. Siemenessä tieto omasta kehityksestä on geeneihin koodautunut. Ja sen myötä siemenessä tieto on sama kuin elämä, kasvin olemus, voima ja toiminta. Näin Coccian mukaan voidaan sanoa, että geenit ovat elävän aineksen ajattelua ilman aivoja.  

On kiinnostavaa, että käsitys kasvista, ilman aivoja toimivana ajattelijana, on kuitenkin tarvinnut epätieteellisiä analogioita ja antropomorfismia, ikään kuin tukirakennelmina jotka on heitetty pois, kun on päästy kokeellisesti todistamaan, että  geeneihin on kirjoittautunut kasvin rationaalisuus.

Niinpä analogioiden salliminen, ihmisten ja kasvien rinnastaminen on perusteltua. Ja pelkästään se, että olemme samassa maailmassa antaa aiheen olettaa, että jokin noista analogioista paljastua todeksi. Cocciaa kiinnostaa tässä myös analoginen työ toiseen suuntaan, ja mitä ajattelevan aineksen tarkastelusta voi löytyä. Ovatko aivot varsinaisesti muuta kuin elin. Onhan mahdollista ihmetellä aivojen aineellisuutta, elävää materiaalia johon tietoa ja taitoa voi asettua.