Peter Wohlleben kertoo yhden pyökin elämäntarinan syskuussa 2024 julkaistussa kirjassaan “Buchenleben”. Hänen perustamansa metsäkeskus on ikivanhan pyökkimetsän reunalla, Saksan länsirajalla. Wershofenin kylän alueella hän hoitaa ekologisesti paikallisia metsäalueita.
Suomessa hyvin tunnettu ”Puiden salattu elämä” (2016) sisältää myös pyökkiä koskevia jaksoja. Eräs sellainen liittyy vanhan pyökin kantoon. Wohlleben huomasi, että tuo kanto oli elossa vielä vuosia kaatamisen jälkeen. Kanto on ruokkinut jälkeläisiään koko ajan, sen juuret ovat olleet elossa, ja ne ovat välittäneet maan uumenista kosteutta nuorille pyökeille.
”Puiden salattu elämä” sai kritiikkiä siitä, että puut inhimillistettiin. Kuivana aikana niitä janotti, pakkasessa ne palelivat. Kun kirjanpainajat ja muut tuholaiset iskivät, puut lähettivät vihaisia viestejä varoittaakseen muita.
Tarkemmin katsottuna paljastui, että kyseessä on vain rankka popularisointi. Kaikki puiden aistimiseen ja kommunikointiin liittyvät väitteet perustuivat tieteeseen. Kyse oli neurobiologisesta tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin puiden reaktioita kuivuuteen, kylmyyteen jne.
”Uskon, että tiede on siirtymässä yhä enemmän siihen suuntaan, että tietoa välitetään eri tavalla, tekemällä siitä hieman viihdyttävämpää ja käyttämällä tarttuvampaa kieltä ” sanoo Wohlleben haastattelussa, syksyllä 2024. ”Puiden salattu elämä -teoksen menestys johtui luullakseni siitä, että kirjaa oli helppo lukea ja että monet ihmiset ymmärsivät, että puut eivät ole vain kauniita, vaan ne tekevät paljon muutakin.”
Wohllebenin teosten tieteelliset taustavirikkeet tulevat neurobiologiasta. On kysytty, että miksi neurotiede, eihän kasveilla ole hermostoa. Alan tutkijat toteavat, että kasvien kemiallinen reagointi on todettu ja yleisesti hyväksytty asia. Uutta on vain se, että sitä tarkastellaan kommunikaationa. Kemialliset viestit vaan ovat kovin hitaita. Vaikka puiden reagointi onkin 1000 kertaa hitaampaa kuin ihmisen, silti se kommunikoi.
Uudessa teoksessaan Wohlleben on ratkaissut puiden inhimillistämisongelman toisin. Hän onjakanut teoksen kertovaan ja sitä selittävään tieteelliseen osaan. Näin teokselle tulee toivottavasti enemmän uskottavuutta.
Pyökin elämäkerrassa kuvataan, kuinka pyökki kulkee ensin alaspäin ja sitten – ensimmäosten lehtien myötä – ylöspäin. Nuori puu oppii suhtautumaan valoon, veteen – ja painovoiman vastukseen.
Puut ovat yhteydessä toisiinsa juuriensa kautta. Ne lähettävät myös viestejä ilman kautta, olivatpa ne sitten avunhuutoja, rakkauden tervehdyksiä tai jopa tyhjänpäiväistä höpötystä.
” Ajan myötä opin, että on olemassa monia erilaisia rihmasto-olentoja, joista osa on vaarallisia, mutta monet ovat meille erittäin hyödyllisiä. Sain takaisin luottamukseni niihin, jotka olivat kasvaneet juuriini heti syntymän jälkeen. Nämä sienilajit ympäröivät herkkiä juurteni kärkiä ja suojasivat niitä ahneilta sukulaisiltaan, jotka tavoittelivat kuoremme tai luutamme.”