Suzanne Simard: Finding the Mother Tree: Discovering the Wisdom of the Forest, 2021.
Tieto siitä, miten puiden juuristot ovat suhteissa toisiinsa sienirihmastojen avulla, vertautui internettiin sattumalta ja sanaleikin myötä. Nature-lehden toimittaja keksi vuonna 1997 otsikon artikkelille, joka käsitteli metsämaassa tapahtuvaa puiden vuorovaikutusta. Otsikossa oli sanaleikki Wood-wide-web.
Sittemmin maailmankuuluksi tullut metsäekologi Suzanne Simard oli käsitellyt tuossa artikkelissaan ravintoaineiden välittymistä kuusen ja koivun kesken. Teoksessaan ”Finding the Mother Tree” (2021) hän kertoo pyrkineensä ilmaisemaan teesinsä mahdollisimman neutraalisti. Mutta tuo www-rinnastus sai vyöryn liikkeelle:
”Nature called my discovery the wood-wide-web, and the floodgates opened. Calls from the press kept my phone ringing…”.
Simard hyväksyi otsikon, koska olihan kyseessä verkosto. äsmällinen termi on ”metsässä yleinen mykorritsa rihmasto” (CMN – common mychorrizal network), viittaa puiden vapaasti saatavilla olevaan sienirihmastoon. Aiemmin puhuttiin symbioosista puiden ja sienien kesken, puhe mykorritsoista tarkoittaa samaa, mutta ilmaisee täsmällisemmin millaisista sienirihmastoista on kyse. Suomen kielinen termi mykorritsalle on sienijuuri – juuren ja rihmaston yhteenliittymää.
Mielikuva www-metsistä on kuitenkin jo karannut maailmalle, ja muuttunut puiden internetiksi. Se levisi ja kääntyi jopa käsitykseksi, että puut ovat ”keksineet internetin ennen ihmistä”, kuten eräässä suomalaisessa katsauksessa todetaan. Simard pääsee myös ”10 ällistyttävää faktaa puista” -listalle (listafriikki.com) puiden internetin löytäjänä:
”Vaikka puiden juuretkin voivat levittäytyä laajalle, voivat juurissa elävät sienet yhdistää kokonaisen metsän yhdeksi valtavaksi kokonaisuudeksi. Sieni toimii kuin puiden internet, jonka välityksellä kommunikoidaan ja jaetaan resursseja.”
Kyseessä on kuitenkin vain analogia: metsä on kuin internet. Mykorritsat eivät silti muodosta internettiä, verkostot ovat alueellisia – pikemminkin siis intranettejä. Tosin konkreettisia puiden intranettejä on rakennettu vain suurkaupunkien puistoihin. Esimerkiksi Wienissä jokaisessa puiston puussa on paitsi järjestysnumero myös siru verkkoyhteyttä varten.
Mutta kun puiden välille rakentuvia mykorritsoja on verrattu verkkokaapeliin, on taas eksytty mielikuviin. Aktiiviset juuret ja rihmastot ymmärretään pelkkinä piuhoina. Se, että tämä verkosto tulee ymmärtää elävänä onkin jo korvaamassa internet-mielikuvan The Web of Life -metaforalla.
Metsäpoliittinen tutkimuksiin vetoaminen siirtyy helposti metaforien sodiksi. Tutkijat, jotka aikanaan leimasivat Simardin kokeet hölynpölyksi, hymähtelivät oikeastaan www-metaforalle. Samalla tavalla kuin kaikki tutkimus kasvien välisestä kommunikaatiosta leimattiin kasvien inhimillistämiseksi. Sellaiseksi leimattiin Kasvien salattu elämä -teos (suom.1975) jossa tiedetoimittajat Peter Tompkins ja Christopher Bird käsittelevät varsin lennokkaasti kasvien kommunikaatiota. Alan tutkimus vahvistui myöhemmin, ja vasta neurobiologia teki kasvien kommunikaation tutkimisesta arvostettua.
Onko puiden kesken yhteistyötä vai pelkkää kilpailua ?
Metaforisuus – sana ”kuin” – tuntui jäävän huomiotta niiltä tutkijoilta, jotka leimasivat itse tutkimuksen hölynpölyksi. Myöhemmin se tuntui jääneen huomaamatta myös niiltä, jotka liittivät www-metaforan osaksi metsäunelmiaan. Tämä siitä huolimatta, että www-metsä on varsin silmiinpistävä metafora, se auttaa hahmottamaan puiden kommunikaatiosysteemiä, mutta rinnastaa niin vastakkaiset asiat, että vertausta itseään ei pitäisi ottaa todesta.
Www-metafora on usein huomattu, sitä on pidetty jopa hyvänä ilmaisuna, koska se hahmottaa selkeästi monimutkaisen asian. Samalla tuo termi ei kuitenkaan sekoitu todellisuuteen, vaan toimii hyvin ilmeisenä kielikuvana.
Monet muut metsäpolitiikkaan vaikuttavat mielikuvat ovat hämäävän luonnollisia, kuten se että faktisesti metsässä vallitsee ”kilpailu resursseista”. Www-metsä vertauksesta suivaantuneet vastustajat tukeutuvat teesiin, jonka mukaan puut kilpailevat keskenään. Tätä ilmaisua ei pidetä metaforana. Tutkimuskielessä ”kilpailu resursseista” onkin kokein todettu, mutta verbaalisesti hahmotettu. Niinpä sellaiselle, joka ei ole perehtynyt evoluution teoriaan ”kilpailu” rinnastuu välttämättä muihin tuttuihin, markkinataloudessa käytäviin kamppailuihin.
Metsä ei kuitenkaan elä markkinataloudessa, yhtä vähän kuin se elää internetissä. Metsästä kehitellyt metaforat muuttuvat eläviksi mielikuviksi ja alkavat vaikuttaa todellisilta.
Wood wide web herätti näkemään metsän eri tavalla. Se löysi metsästä uudenlaisia herkkyyden, kommunikaation ja yhteistyön kielikuvia. Näin se on iskenyt voimakkaasti aiempia, metsätaloudesta johdettuja kielikuvia vastaan.
Voimakkailla kielikuvilla on kuitenkin sokaiseva vaikutuksensa: puhe puiden internetistä tukeutuu mielikuviin digitaalisen teknologian ihmeistä. Näin puutkin sitoutetaan uuteen aikaan, jossa taistelu resursseista korvautuu yhteistyöverkostoilla. Samalla luonnon ihmeellisyys ei näytä enää riittävän, vaan lisävoimaa haetaan digitaalisista mielikuvista. Näin älykkäästä teknologiasta haetaan mielikuvia, joiden myötä puhe puiden älykkyydestä saa uskottavuutta.
Evoluutiopainotteista metsäntutkimusta hallitsi käsitys metsästä alustana, jossa puut kamppailivat valosta ja muista resursseista. Sen taustalla vaikuttava käsitys kilpailusta, jossa vain vahvimmat menestyvät on sekin useaan otteeseen osoitettu metaforaksi. Kriittinen retoriikan tutkimus on osoittanut jo useaan otteeseen, että ”vahvimmat menestyvät” kielikuva palvelee hegemonista markkinatalouden mielikuvastoa.
Toki aikanaan, Darwinin luomana kielikuvana, ”kilpailu resursseista” lisäsi luonnon ymmärtämystä. Niinpä nyt, kun yllättävän yksinkertaiset tutkimukset ovat osoittaneet että mahdottomana pidetty puiden yhteistyö on todennettu, ja aiemman tutkimuksen sokea kohta on paljastunut. Samalla kilpailu -mielikuvien rinnalle on noussut yhteistyön kuvastoa. Kun Susanne Simard puhuu teoksessaan siitä, kuinka metsä todellakin on yhteisö – ei vain ekolokero, vaan kommunikoiva kokonaisuus. Simard liittää metsään jopa demokraattisia mielikuvia: puut toimivat kukin kykyjensä mukaan nesteitä ja ravintoaineita hankkiessaan, mutta samalla ne jakavat resursseja kullekin tarpeiden mukaan. Pienijuuriset taimet saavat kuivuusaikana isojuurisilta nesteitä. Kriitikot ovat pitäneet ilmausta ”kukin kykyjensä mukaan ja kullekin tarpeittensa mukaan” utopiana ihannemetsästä, joka ei kestä todellisuutta.
Kun kuusen ja koivun välinen vuorovaikutus on tunnustettu, myös muiden puiden kommunikatio on herättänyt tutkijoiden huomion. Mutta kilpailu-metaforan kannattajat katsovat nyt, että tämä vuorovaikutus ”edistää kilpailua”. Rihmastojen kautta puut pyrkivät riistämään ravintoaineita toisiltaan. Näin siis sama juurissa tapahtuva liikenne, jonka Simard oli tulkinnut avuliaisuudeksi, nähdäänkin resurssitaisteluksi.
Se, miksi Simard itsekin alkoi käyttää Wood wide web metaforaa, oli metsäpoliittinen. ”Finding the Mother Tree”-teoksesta ilmenee, että Simard pyrki vaikuttamaan metsäntutkimuksen puhetapaan – ja painottamaan puiden keskeisen kilpailun sijaan yhteistyötä.
Simard kertoo teoksessaan, kuinka pettynyt hän oli metsäntutkimukseen 80-luvun opiskeluajoistaan lähtien. Silloisen tutkimuksen mukaan vanhat puut eivät enää kasva, vievät vain resursseja kasvavilta – ne kannattaa kaataa tukeiksi.
Nyttemmin on osoittautunut, että tällainen ”puuston kierron” tutkimus on edistänyt metsätalouden pyrkimyksiä: hakkuita, joiden seurauksena metsien kestokyky on heikentynyt. Kuivuuskausien lisääntyessä vanhojen puiden apu on tarpeen – tai jos sanotaan toisin – jos taimet voisivat ”riistää” suurijuurisia puita, ne kestäisivät kuivuutta paremmin.
2020 -luvulla wood wide web metafora on linjassa neurobiologisen kasvintutkimuksen kanssa. Metafora on muuttunut aiempaa todellisemmaksi, toteaa Simard. Hänen 90 -luvulla tutkimansa ravintoaineiden vaihto kuusen ja koivun kesken olikin oikeastaan varsin analogista liikennettä juurten välillä.
Myös talouskeskeinen metsäntutkimus on joutunut tunnustamaan puiden verkostot. Ne rakentuvat hitaasti metsänpohjaan, ja jotka avohakkuiden myötä katoavat pitkiksi ajoiksi. Nykyään tutkijat, jotka eivät halua kieltää avohakkuita, puhuvatkin säästöpuiden määrän lisäämisestä. Metsäpohjien kasvillisuus ja elintärkeät sienirihmastot saattaisivat elpyä nopeammin jos 30 – 40% vanhoista puista jätettäisiin. Silti hakkuuta voitaisiin vielä kutsua avohakkuuksi.
Kun Simard sanoo, että vanha puu pitää taimet hengissä kuljettamalla niille nestettä, niin kriittinen evolutionisti sanoo, että päinvastoin: taimet riistävät vanhoilta puilta nestettä pysyäkseen hengissä. Tätä metaforaa ei kuitenkaan laajenneta koskemaan resurssien omistusoikeutta, sehän kuuluisi vanhoille puille ja varkaat pitäisi poistaa.
”Finding the Mother Tree” teoksessa Simard käyttää mammapuu-metaforaa puolustaessaan vanhojen, jo kasvunsa lopettaneiden puiden merkitystä. Koska vanhat puut eivät kasva, mutta niillä on suuret juuret käytössä, ne voivat jakaa nesteitä ja ravintoaineita.
Mother Tree termin taustalla vaikuttaa mielikuva imetyksestä – juurten kautta puun taimille välittyvästä ravinnista. Sukupuolidikotomioiden kannalta kyseessä olisikin täysin väärä ilmaus. Metsässä ei ole nais- tai miespuolisia puita.
Käsitellessään ”mother tree” -metaforaa teoksessaan, Simard käyttää sanaa ”mothering” ja viittaa sillä ravintoa jakavaan suurijuuriseen ja laajojen sienirihmastojen keskuksessa olevaan puuhun. Maskuliininen ilmaus samoille puille on ”siemenpuu”, koska ne siementävät laajalle vahvaa perimäänsä. Kanadalaiset metsurit ovat puhuneet myös ”susipuista” viitaten vanhoihin, metsässä keskeisiksi jääneisiin puihin. Suomen kielessä ”susipuiksi” kutsutaan kelpaamattomia puita: haarottuneita, lenkoja tai muuten puukaupassa hylättyjä.
Näin siis ”mother tree” -metaforassakin voi aavistaa metsäpoliittista asennemuutosta. Ainakin jos puhutaan mäntymetsistä, jonka hakkuun yhteydessä – alfauros -metaforan mukaisesti – on tapana jättää vahvimpia mäntyjä siemenen levittäjäksi. Käytännössä tieto erilajisten puiden välisestä ravinteiden ja nesteiden vaihdosta on merkittävä ennen kaikkea ilmastonmuutoksen kannalta. Vanhoja puita kannattaa jättää metsiin – ei vain siementämään – vaan imettämään taimia kuivuusjaksojen aikana.
Tämä mielikuvien taistelu tapahtuu metsissä
Metsäntutkimuksessa on jo kauan kiistelty siitä, mikä osa symbioosilla on puiden kasvussa ja kestävyydessä. On tiedetty pitkään, että vanhoissa metsissä puut ovat vuorovaikutuksessa sienten kanssa. Nykyään tämä symbioosin termi on tarkentunut mytokorritsan käsitteeksi. Mutta sillä ei nähty erityisempää merkitystä. Perinteisen linjan tutkijat vakuuttavat, että sienten symbioosi puiden kanssa on pikkuasia.
Mutta kun Simard ja muut osoittivat, että symbioosin lisäksi puut ovat myös keskenään yhteydessä rihmastojen kautta, epäilijöiden mukaan pienestä ilmiöstä on paisutettu iso. Metsän tuoton kannalta ilmiö on marginaalinen verrattuna kilpailuun maan ja ilman resurssista.
Wood wide web on siis metsäpoliittisesti vaikuttava termi, mielikuva verkoston rikkomisesta avohakkualueilla todistaakin tuhotyöstä. Avohakkuut sekä maanmuokkaus rikkoessaan metsäpohjan, tuhoaa myös sienirihmastot, metsän terveyden ja kestävyyden perustan.
Risto Niemi-Pynttäri
