RISTO NIEMI-PYNTTÄRI
Viljan historiaa ja merkitystä Ukrainan ja Puolan suhteissa tunnetaan huonosti, väittää tutkija Dorota Jagoda Michalska esseessään To Follow the Grain – referaatti tuosta tekstistä.
Vilja -rahti Ukrainasta Eurooppaan jämähti tammikuussa 2024 Puolan rajalle. Ukrainalle muuten varsin solidaarinen Puola on kieltänyt viljan tuonnin, ja puolalaiset viljelijät puolustavat omien satojensa myyntiä. Samat viljelijät tarjosivat aluksi apua ja majoitusta sotaa pekenevilla ukrainalaisille. Mikä – viljaan liittyvä – skisma hiertää näiden maiden kesken ?
Puolassa tutkitaan kriittisesti sen omaa siirtomaahistoriaa. Sen myötä on käynyt selväksi, että puolalaisten oli käsiteltävä omaa väkivaltaista ja siirtomaavaltaista menneisyyttä. 1800 -luvun lopulle asti kestänyt suuren Puolan menneisyys on varjostanut Ukrainaa.
Talonpojat, maatyölaiset, maaorjat ja suuromistajat
Tuo pitkä viljahistoria: se on maatyöläisten ja itsenäisten viljelijöiden, nälän ja yltäkylläisyyden historiaa, se kertoo suurtilallisten menestyksestä talonpoikien kustannuksella. Se kertoo myös Itä-Euroopan kommunistisen vaiheen yrityksistä menestyä teollisen maatalouden sektorilla.
Vehnän, vihannesten ja hedelmien viljely on olennainen osa Puolan taloutta. Nykyisten suunnitelmien mukaan Puola aikoo nousta EU:n suurimmaksi maataloustuotteiden tuottajaksi vuoteen 2030 mennessä. Siihen mennessä myös Ukraina saattaa olla EU jäsen, ja myymässä viljaa.
Puolan nykyiset talousmallit jatkavat suurten maatilojen historiaa: suurten kartanoiden jäkeen tulleet maatalouskombinaatit ovat muuttuneet agribisnekseksi ja toisaalta sitkeästi kituutaviksi pieniksi maatalousyrittäjiksi.
Sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, alkoi heidän taistelunsa viljan viennistä, ja ennen kaikkea reiteistä. Ukrainalle on elintärkeää pitää kauppareitit auki – Mustanmeren yli sekä Puolan kautta Eurooppaan.
Ennen sotaa Ukraina vei joka kuukausi noin viisi miljoonaa tonnia vehnää, maissia ja ohraa. Ja ellei Ukraina olisi niin sodan rampauttama, se voisi nousta Puolan haastajaksi.
Kultainen vehnän tähkä ja runsauden sarvi
Mustan mullan viljelyalueet Ukrainassa ovat vehnän runsaudensarvi. Vehnä virtaa kuin Dnepr alas Mustalle merelle. Toinen ikivanha reitti on maateitse Puolaan, siellä vilja muistuttaa kommunismia edeltävän ajan historiasta noiden maiden välillä. Feodalismin perua oleva suurmaanomistus, maaorjuus ja talonpoikaisuus muodostavat pitkää maalaiselämän taustaa molemmissa maissa, tosin Ukrainassa tuo historia on paljossa puolalaista perua.
Ukrainan hedelmällinen chernozem (“musta maa”) on ilmastollisestikin otollista aluetta. Eräs Ukrainen symboleista – kultainen vehnän tähkä – viittaa suuriin satoihin mustan mullan alueella. Stuo alue on tuottanut runsaita satoja, mutta aina sen tuotteita ovat tavoitelleet myös Venäjän ja Puolan rikkaat ja mahtavat.
Toisaalta Ukrainassa muistetaan holodomor, Stalinin suunnitelmalliset ukrainalaisten nälkään näännyttämisen vuodet 1932-33. Silloin vilja kuskattiin pois, toiselle puolelle Neuvostoliittoa. Tämän hirveän jakson muisto aktivoitui, kun Venäjän hyökkäyssodan alussa, kesällä 2022 mediassa levisi kuvia puimattomista pelloista, kastuneista viljasiiloista, pilaantunesta viljasta, Odessan satamaan jumiutuneista viljalaivoista. Kuvat huokuivat ukrainalaisten pelkoa siitä, että Putin onnistuu toistamaan Stalinin julmuudet.
Michalska väittää esseessään, että meidän on “seurattava viljaa” ymmärtääksemme alueella yhä vallitsevia kolonialistisia valtasuhteita. Itä-Eurooppaa on muokannut 1500-luvulta lähtien suurten maatilojen hierarkia: omistajat olivat hienompaa väkeä, mutta olivat päivittäin tekemisissä talonpoikien ja maatyöläisten kanssa.
Puolalaista maanomistaja-aatelistoa Ukrainassa
Itä-Euroopan tehtäväksi on muodostumassa ruuan tuotanto Eurooppassa ja globaaleilla markkinoilla. Puola ja Ukraina ovat samankaltaisia maatalous-alueita, kilpailijoita, ja kumppaneita. Tosin historia kertoo siitä, miten Puola on kerännyt hyötyjä Ukrainasta.
Rikkaampana naapurina Puola on saanut halpaa viljaa ja sekä maatyöläisiä Ukrainasta. Puolalainen maanomistaja-aatelisto on vuosisatojen ajan hankkinut myös laajoja maaomistuksia Ukrainasta. Jotkut puolalaliset ovat kokeneet, että he “menettivät” toisen maailmansodan jälkeen alueitaan Ukrainalle.
Puolan ja Ukrainan välinen epätasaisella suhteella on pitkä historia. Jo 1500- ja 1800-luvuilla Puolan itälaajentuminen loi mahdollisuuksia hankkia suuria maa-alueita Ukrainasta ja myydä vehnää Eurooppaan.
Ennen 1500-lukua Puolassa oli mantereen runsaimmat metsät. Tilanne muuttui kun seuraavien vuosisatojen aikana metsät hävitettiin viljelysmaan tieltä. Puutavara myytiin Alankomaiden ja Britannian laivanrakennukseen. Koko Itä-euroopassa tapahtui valtava muutos: vilja ja puutavara tuottivat rikkauksia maat omistaville linnojen ja kartanoiden haltijoille.
Puolalainen eliitti hankki maata myös Ukrainasta. Yläluokka asettui hallistemaan ukrainalaisia talonpoikia, joiden työ mahdollisti suurmaanomistajille vauraan elämän. Ukrainalaisia puolestaan pidettiin etnisesti ja kulttuurisesti alempiarvoisina, maalaisina.
Puolan aateliston vahva asema Itä-Euroopassa palautuu 1600-luvulle jolloin Puolan ja Liettuan liittoutuminen synytti Euroopan suurimpiin kuuluvan valtioliiton. Se ulottui Mustallemerelle asti ja käsitti laajoja alueita nykyisestä Lounais-Ukrainasta.
Tämä liittoutuma oli erityisen edullinen puolalaiselle szlachta- aatelille (maanomistajaeliitille). Heille mahdollistui pääsy hedelmällisille ja siihen asti viljelemättömille alueille nykyisessä Keski- ja Etelä-Ukrainassa.
Viljakauppa oli erityisen tuottoisaa, ja pääosin puolalainen maanomistajakunta keräsi nopeasti maaomistuksia ja suuria omaisuuksia. Ja samalla maaorjuus lakkautettiin. Mutta ristiriidat olivat jyrkkiä: maalaiset olivat ukrailalisia ja ortodpkseja, kun taan omistajaluokka oli pääosin Puolan katolilaisia. Niinpä maaorjuus palautettiin.
Toisessa maaorjuudessa maalaisia kohdeltiin epäonhimillisesti, mutta tilanne oli erityisen väkivaltainen itäisillä alueilla. Täällä ukrainalaisia talonpoikia kutsuttiin usein nimellä “czernia”, joka voidaan kääntää kirjaimellisesti “mustaksi”, millä ilmaitiin heidän alemmuuttaan.
Esimerkiksi ruhtinas Jeremi Wiśniowiecki – jota kutsuttiin Vasaraksi kasakoiden kimpussa – oli 1600 -luvulla alueen rikkaimmista miehistä. Hän hallitsi valtavia nykyisen Ukrainan maa-alueita, joilla asui yli 200 000 ihmistä. Hän johti häikäilemättömällä otteella taisteluja Ukrainan kapinoivia kasakoita vastaan. Ne olivat sotia, jotka johtuivat ukrainalaisten maaorjien olojen kurjistumisesta.
Epä-inhimillisiä oloja ja kapinoita
Vuonna 1768 ukrainalaiset talonpoikaisjoukot tappoivat tuhansia aatelisia Humańissa (Uman) Kiovan itäpuolella. Teurastus kesti yli kolme päivää. Mutta talonpoikien olot eivät muuttuneet, eivät sataan vuoteen. 1800-luvun puolivälissä ukrainalaiset talonpojat teurastivat puolalaisia maanomistajia ja juutalaisväestöä, joka toimi konfliktissa symbolisena syntipukkina.
Vasta Venäjän vallan laajeneminen 1800-luvun lopulla johti maaorjuuden lakkauttamiseen. Ei kuitenkaan ihmimillisistä syistä, vaan orjien puolalaisia omistajia vastaan. He halusivat lietsoa puolalaisvastaisuutta. Ukrainan talonpojat olivat vain pelinappuloita tässä geopoliittisessa konfliktissa.
Näiden vuosisatojen aikana puolalais-ukrainalainen suhde oli suurimmaksi osaksi isännän ja orjan välinen suhde. Maalaisiin kohdistunut väkivalta oli pidäkkeetöntä, kauhistuttavinkin väkivalta jäi rankaisematta.
Samalla kun lännessä teollistuminen synnytti palkkatyöllä elävää työväestöä ja kauppaa tekevää keskiluokkaa, Itä-Eurooppa jämähti yhä syvenevään luokkakonfliktiin. Ero aatelisten ja maaseutuväestön välillä jyrkkeni. Viljasta saatu vauraus virtasi kartanonomistajille. Tämä lujitti maataloutta ja jarrutti teollisuutta.
Puolalaista eliittiä ei kiinnostanut poliittinen valta
Itä-Euroopan maaseudun todellisuutta muokanneisiin piirteisiin kuului “toisen maaorjuuden” syntyminen. Se viittaa talonpoikaisväestön alistamiseen, jota kesti 1800-luvun lopulle asti. Tätä kutsutaan ”toiseksi maaorjuudeksi”, koska maalaiset olivat joutuneet ”ei-vapaan työn ” kurimukseen.
Poliittisen tai kulttuurisen ylivallan sijasta puolalainen maanomistajieliitti etsi taloudellista hyötyä, halpaa raaka-ainetta, uutta maata ja saatavilla olevaa työvoimaa. Heidän ensisijainen huolenaiheensa ei ollut sotilaallinen valta tai kulttuurinen hegemonia. Heidän tavoitteenaan oli perustaa tuottoisia yrityksiä.
Kommunisen kauden jälkeen 1990-luvulla sekä Puola että Ukraina kamppailivat selviytyäkseen. Puola menestyi paremmin, ja onnistui liittymään EU:hun vuonna 2004. Ukrainassa tapahtui käänne huonoon suuntaan, 2014, kun Venäjä valtasi Krimin. Se käynnisti ukrainalaisten massiivisen muuttoliikkeen länteen. Monet heistä löysivät töitä Puolasta, ja pian maan ukrainalaisyhteisön määrä nousi noin 1,35 miljoonaan. Nämä työntekijät joutuivat usein huonoon asemaan ja alttiiksi raa’alle hyväksikäytölle.
Ukrainalaisen siirtolaisuuden lisääntyessä Puolaan, sen sosiaalinen maisema muuttui nopeasti. Ukrainalaisten läsnäolo erityisesti suurissa kaupungeissa, kuten Varsovassa ja Krakovassa, oli helppo havaita.
Ukrainalaiset siirtotyöläiset 2010-luvulla
Ukrainalaissiirtolaisten läsnäolo Puolassa teki näkyväksi joitakin vanhoja hyväksikäyttömalleja. Puolan nopeasti kasvava talous tarvitsi 2010-luvulla halpaa työvoimaa. Vaikka valtion virallinen propaganda suhtautui tiukasti maahanmuuttajavastaiseen asenteeseen, Puolan liike-elämä palkkasi halpoja työntekijöitä Ukrainasta. Pian tiedotusvälineissä alkoi liikkua uutisia raa’asta hyväksikäytöstä ja väkivallasta, uten
Tarina Vasyl Chornysta on yksi järkyttävimmistä. Puolalainen työnantaja hylkäsi miehen metsään kuolemaan, kun hän oli saanut työskennellessään aivohalvauksen. Ambulanssia ei soitettu, koska työnantaja pelkäsi saavansa syytteen laittoman työvoiman käytöstä. Mies jätettiin kuolemaan.
Ukrainalaiset siirtotyöläiset ovat joutuneet Puolassa tilanteeseen, jossa heitä tarvittiin, mutta he eivät olleet tervetulleita.
Venäjän hyökkäyssota sota muutti asenteita: Ukrainalaisia siirtolaisia pidettiin osin sotapakolaisina. Puolasta tuli Ukrainan suurimpia tukijoita ja poliittisia liittolaisia. Keväällä 2022 miljoonat ukrainalaispakolaiset ylittävät Puolan itärajan.
Sota ja suuri solidaarisuus
Puolalaiset ottivat pakolaiset usein avosylin vastaan ennennäkemättömän kansainvälisen solidaarisuuden osoituksena. Tuhannet tavalliset kansalaiset tarjosivat rahaa, työskentelivät vapaaehtoisina tukikeskuksissa ja toivottivat pakolaisperheet tervetulleiksi kotiinsa.
Sota oli luonut poliittisen liiton, joka perustuu yhteiseen ja syvään pelkoon Venäjää kohtaan. Solidaarisuus on kuitenkin haurasta, ja kuten ukrainalaisen viljan tuontikielto tekee selväksi.
Puolan liitto Ukrainan kanssa ei ulotu niin pitkälle, että se voisi vastustaa Ukrainan taloudellisia etuja, jotka ovat historiallisesti asettaneet nämä kaksi maata vastakkain.
Puolan menneisyys keisarillisena suurvaltana muokkaa yhä sen kunnianhimoisia tavoitteita maatalouden suhteen. Ja halvalle työvoimalle tullee olemaan tarvetta. Viljan tuotantoon ja kauppaan liittyvät poliittiset kysymykset jakavat naapureita edelleen.
E-FLUX JOURNAL, Issue #141 December 2023
