– se nostaa selkäevänsä kiukuissaan, mutta voi myös näykkiä ja purra.
Kun Thoreau tarkkaili kaloja, hän tutkaili, loiskutteli ja onnistui koskettelemaankin kutuahvenia, katseli silloin vielä kirkkaan veden läpi, liki 190 vuotta sitten.
Elämän tarkkailua Concord – ja Merrimac – jokien virrassa Thoreaun teoksessa Viikko virran vietävänä on aistinvaraista tutkimusta parhaimmillaan. Hän tutkii rantakasvillisuutta, linnustoa, hän tekee katsaukset onkijan, sekä virtakalojen elämäntapoihin. Tämä Thoreaun ensimmäinen teos ilmestyi 1849 ja on juuri suomennettu. Thoreaun matkakertomus on filosofointia virran myötä, sekä veden elämään osallistuvaa havainnointia, erittäin sensitiivistä.
Episodi, jossa Thoreau esittelee Concord -joen kalaston alkaa aurinkoahveniin tutustumisella – kyse ei ole neutraalista raportista, vaan aurinkoahventen (sun fish, Pomotis vulgaris) kohtaamisesta:
“Aurinkoahvenet ovat niin säntillisiä vartijoita, että vedessä voi seistä niiden lähellä ja tutkia niitä aivan rauhassa. Olen seissyt niiden äärellä sillä tavoin puolen tuntia kerrallaan, tökkinyt niitä lempeästi niitä säikyttelemättä ja antanut niiden näykkiä sormiani. Lisäksi olen nähnyt niiden nostavan selkäeväänsä kiukuissaan, kun käteni on lähestynyt niiden kutua. Ja olenpa jopa kaapannut niitä hellävaroen vedestä kouraani. Sitä ei tosin voi tehdä hosuen, olkoonpa nostaja kuinka näppärä tahansa, sillä ne säikähtävät sakeammassa elinelementissään moisesta välittömästi. On vain hivutettava sormiaan vähitellen lähemmäs, ja kun ne ovat kämmenen päällä, on nostettava koura äärimmäisen varovaisesti ja hitaasti pintaan. Vaikka aurinkoahvenet pysyttelevät paikoillaan, ne tekevät evillään alituista soutavaa tai keinuvaa liikettä, mikä on tavattoman kaunista ja ilmaisee niiden nöyrää tyytymistä oloihinsa – toisin kuin meidän elinympäristössämme, niiden elementissä käy jatkuva virtaus, jota niiden pitää alinomaa vastustaa. Aika ajoin ne näykkäisevät pohjan vesikasveja tai vetelehtivät pesiensä yläpuolella tai singahtelevat jonkin hyttysen tai madon perään. Paitsi että selkäevä vastaa tarkoitukseltaan veneen köliä, se pitää yhdessä peräevän kanssa kalaa oikein päin, sillä muuten kala keikahtaisi kyljelleen hyvin matalassa vedessä, jossa ne eivät voi uida.” (Thoreau: Viikko virran vietävänä, suom. Antti Immonen, Basam Books 2024).
Thoreaun katsaus jokikaloihin jatkuu sitten jokien viiriäisen, eli kelta-ahvenen (Perca flavences) kuvauksella; sitten seuraa koskisärki (Leuciscus pulhcellus) sekä monet muut leuciscus -suvun särkikalat, amerikanhauki ja mustahauki (Esox riticulatus), piikkimonni, imukarppi ja kaiken huipuksi itse ankerias.