Hengittäminen, se että keuhkot saavat ilmaa, oli seikka joka sai filosofi Mark Marderin ajattelemaan kasveja. Niitä, jotka ovat erittäneet sen hapen, jota tarvitsemme.
Onko siis filosofialla annettavana olennainen henkäys vegetaarisen olemisen ymmärtämiseen? Marder puhuu hengityksestä, koska me jaamme maailmaa ja elämme hengittämällä kuten kasvitkin.
Venäläissyntyinen Mark Marder oli lapsena allergikko, ja keväinen siitepöly merkitsi hänelle vaikeaa eristyneisyyden aikaa. Mutta sen jälkeen kesällä, mikään ei tuntunut paremmalta kuin raikas metsäilma.
Through Vegetal Being (2016) keskustelu -teoksessa Luce Irigarayn kassa hän kertoo, kuinka vegetaarisesta tuli hänen filosofiansa lähtökohta. Allergisen jakson jälkeinen tunne: keuhkot ovat auki ja ilma raikasta, se happi joka avartaa on kasvien erittämää:
“That is undeniably one of the motivations for my books on vegetal philosophy” sanoo Marder (2016, 468).
Kun kevät oli kauneimmillaan, hän ei aistinut mitään, tuskin näki edes eteensä. Hän oli eristyksissä maailmasta.
“Sharing universal breathing” luvussa Marder toteaa kummastelleensa filosofiassa sitä miksi kasvit sijoitetaan alhaiselle olemisen tasolle. Eettistä vastuuta ei ole ulotettu koskemaan vegetaarista elämää, se on voitu survoa raaka-aineeksi, biomassaksi. Marder koki, että hänen filosofiansa oli ensin osa intellektuaalista allergiaa kasveja kohtaan. Välttely, joka on vaivannut filosofeja niin, että he ovat kiistäneet kasvien arvon.
Intellektuaalisen allergian seurauksena on muodostettu eräänlaiset hengityksen tasoerot: kasvin huokuminen fotosynteesissä, eläimen hengitys, ihmisen henkisyys on jaettu korkeiksi ja mataliksi tasoiksi. Kun Marder puhuu universaalista hengityksestä, nämä erilaiset elämää ylläpitävän hengityksen muodot sekoittuvat. Samoin tekee toinen kasvien filosofi Emmanuele Coccia , tosin hän käyttää hengityksen sijaan laajempia termejä – puhuu mieluummin huokumisesta ja sekoittumisesta.
Puhe hengityksestä saa meidät samaistumaan. Vaikka universaali hengitys on ilman muuta erilaista eri olevaisilla, silti elämä koskee niitä kaikkia. Kun Emmanuel Levinas sanoi, että “sielu on yksi pitkä henkäys” hän viitasi sieluun kreikkalaisen pneuma-käsitteen mukaisesti. Pneuma on elollisessa niin kauan kuin se elää eli hengittää.
Marder tarkastelee maalilmaa ilmakehässä tapahtuvana hapen ja hiilidioksidin vaihtona. Me tarvitsemme happea, ne tarvitsevat hiilidioksidia, mutta mitään dialogia ei ole. Niiden hengitys on lehtien pintatasolla, meidän taas sisällä ruumiimme syvyyksissä
Ajattelu, kieli ja kirjoitus on intellektuaalista huokumista, eräänlaista uutta happea. Kasvit loivat ilmakehän, aluksi se oli kupla, joka lisääntyi sitä käyttämällä ja tuli ilmakehänä elinehdoksi kaikille täällä oleville. Vastaava uuden hapen hengittämien on mahdollista, koska tämä kielen ja ajattelun ilmasto on jo tässä muutaman sadan vuoden aikana syntynyt.
Miksi siis turhaa tärkelyä, ihmisen älyllisissä eritteissä on jotain samaa kuin hapessa, jota kasvit tuottavat. Ja ajattelijat ja kirjoittajat voivat olla ylpeitä, jos heidän työtään verrataan happeen, jota kasvit saavat aikaan.
