Kysyessään, mitä on vapaa toiminta, Hannah Arendt käsittelee luovuutta taiteen kautta. Esseessään What is Freedom? Arendtin kohteena on poliittisten pyrkimysten ja vapaan toiminnan suhde. Ensiksi hän liittää vapauden luovuuteen, sellaisen ilmi tuomiseen mikä ei vielä ole, mitä tekijäkään ei voi ennalta tietää. Näin voidaan ymmärtää, mitä on luova vapaus, se on yhteydessä spontaaniuteen.
”Freedom, to call something into being which did not exist before, which was not given, not even as object of cognition of imagination and which therefore strictly speaking, could not be known before. Action to be free, must be free from motive from one side, from this intended goal as a predictable effect on the other. ” (Arendt 1961, 152)
Luovassa vapaudessa voidaan löytää jotain, joka on itseilmaisua tai tarkemmin sanoen itsen vapauden ilmaisua pikemminkin kuin sisäisten motiivien tai ulkoisten tavoitteiden mukaista toimintaa. Kieltämättä motiivit ja tavoitteet vaikuttavat kaikessa, mutta joskus toiminta vapautuu niitten ohjauksesta.
“The power to command, to dictate action, is not a matter of freedom but a question of strength or weakness. Action insofar as it is free is neither under guidance of the intellect nor under the dictate of the will – but springs from something altogether different… For, unlike the judgement of the intellect which preceedes action, and unlike the command of the will which initiates it, the inspiring principle comes from the performing act itself” (Arendt 1961, 152).
Vapaa luovuus muuntaa motiivit ja tavoitteet persoonallisiksi. Arendt sanoo, että tavallinen toiminta ei edellytä omaperäisyyttä. Usein teot täytyy toistaa rutiinimaisesti, ja niiden tekijänä voi olla kuka tahansa.
Vapaa luova toiminta näyttäisi olevan sukua esittäville taiteille ja kykyyn toimia spontaanisti sekä improvisoida. Välitön toiminta olisi siis vapaata ja erityisen arvokasta: se ei määräydy edeltä käsin eikä jälkeenpäin. Taideteos, jälkikäteen nautittavana teoksena, ei Arendin mukaan ilmentäisi vapautta, koska toiminta ja teos ovat erillisiä tilanteita. (Arendt 1961,153.)
”The point here is not wether creative artist is free in the process of creation but the creative process is not displayed in public and not destined to appear in the world. Hence the element of freedom, certainly present in the creative arts, remains hidden” (Arendt 1961,154).
Vaikuttaisi siltä, että Arendtin teoreettisen erottelun taustalla vaikuttava praxis – poiesis erottelu ajaisi hänet taiteiden kannalta huonoihin erotteluihin. Mutta kun on kysymys toiminnasta, teosta jonka kriteerit ovat siinä hetkessä.
Arendtin tähtäimessä on vapaus suhteessa siihen mitä tapahtumat, sattumukset ja omat pyrkimykset tarjoavat. Kyseessä on vain osin ennalta suunniteltu, tai tahdon mukainen toiminta, osin tilanteisiin reagointi. Ongelmaksi tuntuu tämän suhteen jäävän se, että onko tilanteisiin reagoinnissa mahdollisuutta vapauteen, ja missä määrin kyse on vain niin sanotusti reaktiivisesta toiminnasta.
Hannah Arendt (1961) “What is Freedom?” in Between Past and Future, Six Exercises in Political Thought, Viking Press New York.
