Kysymys vapaudesta verkon julkisissa tiloissa herättää mielikuvia joko piittaamattomasta vapaudesta tai vapauden katoamisesta. Filosofia tarjoaa kuitenkin pitkään ja huolellisesti kehitellyt käsitteet vapauden mahdollisuuksien työstämiseksi sinne, missä sitä ei näyttäisi olevan. Hannah Arendt What is Freedom -esseessään (1961) perustelee, miksi vapaus kuuluu erityisesti julkisille alueille, ja kuinka vapaus tulee ilmi ennen kaikkea virtuoosimaisen loistavassa sanan käytössä ja toiminnassa.
Arendt tarjoaa hyödylliset asetukset mahdollisen online-vapauden ajattelemiseksi siksi, että hän liittää vapauden seikkoihin, joita voi syntyä verkko-alueille. Hän ei puhu sisäisestä vapaudesta, vaan ulkoisesta eli tilaan, toimintaan ja julkiseen elämään liittyvinä seikkoina. Vapaudesta, jonka mahdollisuuksia voi kysyä suhteessa kontrolliyhteiskuntaan.
Vapauden käsite syntyi Arendtin tarkoittamassa mielessä Rooman julkisilla foorumeilla vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Muinaisilla foorumeilla, ja tuolla vapauden traditiolla on useinkin väitetty olevan yhteytensä online-foorumeihin. Pekka Himanen (Hakkerietiikka, 2001). Se, että verkon keskustelualueet saivat 1980-luvulla nimen foorumi ei sellaisenaan ole vapauden kulttuurin harjoittamisen tae. Innostus, joka internetin synnyn aikaan herätti toiveet uudesta vapaan keskustelun ajasta, jonka digitekniikka mahdollistaa, näyttää nyt toista ja tasotonta puoltaan.
Arendtia on kritisoitu nimenomaan siitä, että hän perustaa julkisen tilan käsitteensä liikaa foorumin traditiolle, niin että tämän seurauksena hänen käsitteellinen työnsä julkisen tilan kehittelmiseksi ei ole huomioinut modernin ajan vaatimuksia. Olennaisin niistä on sisäisen yksityiselämän kehittyminen, intiimin elämän sellainen kielellistäminen, mitä esimerkiksi romaani ja elokuva ovat tehneet julkiseksi. Myös pitkä demokraattinen kulttuuri on jättänyt roomalaisen demokratian yritykset taakseen. Ehkä elämäntavat ovat kuitenkin demokratisoituneet enemmän kuin keskustelu. Kiistelykulttuuri, agonistinen erimielisyyden taito on verkossa heikkotasoista. Demokratian konsensushakuinen versio, mittava erikoistuminen ja ihmisten elämismaailmojen erilaistuminen niin pitkälle, että erilaisuus voi ilmetä entistä harvemmin kiinnostavana.
Moderni julkisuus on kokenut monta mullistusta tämän jälkeen, tori ei ole enää paikka jossa julkisuus sijaitsee. Massamedia on kaapannut koko julkisuuden, korvannut keskustelut yksisuuntaisella broadcasting –metodillaan. Sitä ennen ”maalimallinen elämä” muuntui toisarvoiseksi kristinuskon myötä. Se julkinen elämä, mikä roomalaisille oli vapauden synonyymi muuttuikin turhuuden alueeksi, sen sijaan vapauden väitettiin sijaitsevan ihmisen yksityisessä sisäisyydessä. Kun Arendtin julkisuusteoria Human Condition (1961) on suomennoksessa palautettu latinan sanoihin Vita activa, (2000) valinta on osuva. Se johdattaa Roomaan, jossa ihmisenä oleminen ja inhimillinen tilanne ei ole sisäinen vaan ihmisten välisessä tilassa syntyvä.
Vaikka moderni aika on muuttanut julkisuuden, silti käsite: public joka on latinan populuksen johdannainen. Filosofisena käsitteenä public on yhä roomalainen kulmakivi, lähtökohta sille mistä julkisuusteoria puhuu: kyse on jostain mikä on avoin kaikille, se on open access, vapaa pääsy, ei pakollinen vaan vapaa alue. Näin public on myös jotain, mikä on luonteeltaan potentiaalinen: mikään sen konkretisoituma, ei katsojaluvut ei verkossa vierailijoitten määrä, voi kattaa kaikkia joilla on vapaa mahdollisuus muodostaa public.
Ja toisaalta public on yleisö, rajatussa muodossaan sen on vain kuulijakunta, keskusteluyleisö, julkiso, kuten se on suomennettu. Vaikka konkreettisesti public on vain ne jotka osallistuvat tilaisuuteen, se kattaa potentiaalisesti vuorovaikutuksen, eli ne jotka ottavat tilaisuudesta irti mahdollisuuden ajatusten, kokemusten ja vaikutelmien vaihtoon. Tässä public –termin rajatussakin puolessa on siis tarjolla se avoin mahdollisuus, se potentiaalisuus joka public –käsitteen piirissä on niin olennaista.
Samalla kun tiede on yhä uusin tavoin osoittanut, että reaktiot kaikkineen ohjaavat ihmistä, samalla vapauden alueeksi on hahmottumassa ennen muuta julkinen toiminta. Arendt, joka ei ollut erityisen kiinnostunut sisäisestä vapaudesta vaan katsoi, että vapaa elämä on lähtökohdiltaan julkista. Toisin sanoen vapaus ei sijaitse aivoissa, vaan pikemminkin ulkona maailmassa
”Without a politically quaranteed public realm, reedom lacks the wordly space to make its appearance”( Arendt Freedom 149)
Mielipiteestä luopuminen
Avointen keskustelufoorumeiden kulta-aika Suomessa oli 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, toisilleen tuntemattomat ihmiset osallistuivat keskusteluihin nimimerkillä. Tässä mielessä kyse on foorumeille luonteenomaisesta pluralismista ja keskusteluista joiden taustalla ei ollut tuttavuuden tai ystävyyden siteitä. Foorumeiden keskustelu ei kuitenkaan tapahdu välittömästi osapuolten kesken, kuten chat, kommenttien välillä on aikaa.
Välitön kirjoittamalla puhuminen chatissa kuului myös tuntemattomien keskinäiseen keskusteluun, joka tapahtui chat-huoneissa. Myöhemmissä online-sovelluksissa painopiste on muuttunut tuttavien keskinäiseen keskusteluun, niin että julkinen online-keskustelu on käynyt vähäiseksi.
On osuvaa, että silloin ei puhuttu sosiaallisesta verkosta, koska myöhemmin suosituimmaksi noussut Facebook on rakenteeltaan tuttavaverkosto, mediana sosiaalinen ja sen ohessa julkinen. Hannah Arendtin julkisuusteoria keskittyy sosiaalisuuden sijaan toisilleen vieraitten ihmisten luomiin julkisiin tiloihin. Vaikuttaa ensiksi, siltä että sosiaalisen median kannalta Arendt on keskittynyt seikkaan, jota tuttavaverkostojen rakenne pyrkii välttämään, siinä kuitenkaan onnistumatta. Julkisten tilojen pluraalisuus on väistämätöntä.
Verkkojulkisuus sisältää potentiaalia mikä ei tullut ilmi verkon keskustelufoorumeilla, alueilla jotka oli perustettu mielipiteen vaihtoa varten (Niemi-Pynttäri, Verkkoproosa, 2007). Foorumit ovat tarjonneet tilan mielipiteen muodostamiselle ja sen välittämiselle. Vapaa sana ymmärrettynä mielipiteen vapaudeksi oli jo foorumeiden aikana muuttunut taisteluksi siitä, mitä on yleinen ja vallitseva mielipide, joka foorumilla näyttää myös oikealta mielipiteeltä. Se, että mielipiteen ilmaisun alueena foorumin olemus on sen moniäänisyydessä ja pluraalisuudessa, koska heti kun yksi mielipidesuuntaus saa vallan se menettää oman, erimielisyydestä kumpuavan dynamiikkansa, ja foorumi muuttuu puolueeksi, puolensa valinneiden joukoksi.
Mielipide on tapa osallistua, käsillä olevaa asiaa muuntelemalla ja jakamalla. Mielipide, asian ja näkökulman kierrättäminen ja toistaminen, on kaukana vapaasta ajattelusta. ja vahvistanut selvästi sitä, mitä voi kutsua reaktiiviseksi toiminnaksi. Impulssiin reagoiminen kommunikaation virrassa ei ole vapaata, vaan automaattistunutta oman ennakkoasenteen mukaista reagointia. Mielipide on tapa pitää kiinni jostain, ja siksi mielipiteen vapaus on sekundaaria vapautta. Lähempänä keskustelun vapautta onkin mielipiteestä luopuminen, oman asiansa sivuun laittaminen, ja sen sijaan vallitsevan tilaisuuden mukaan toimiminen.
Vapautta käsittelevässä esseessään Arendt puhuu nyt-hetkestä, tilanteesta, jota mikään edeltävä ei determinoi. Vapaassa keskustelussa ennakkoasenteista kiinni pitäminen haittaa käsillä olevaan tilanteeseen tarttumista, parasta on toimia, niin sanotusti molemmat kädet vapaina:
“Virtu – the excellece with which man answers the opportunity the world opens up before him in the quise of the fortuna.” (Arendt, 153)
Kyky toimia vapaasti käsillä olevassa tilanteessa on virtuoosimaisuutta, joka on olennaista myös chat-dialogeissa. Kyse ei ole vain taidosta, vaan Arendt korostaa yhtä paljon hyvettä. Hyveeseen viittaava latinan virtu on selvästi suhteessa virtuoosimaiseen toimintaan, suomenkielinen hyvää korostava aspekti on olennaista virtu -sanassa, se viittaa oikein tekemisen periaatteeseen joka ohjaa toimintaa. Tältä kannalta siis pelkkä instrumentaalinen virtuositeetti ei ole vapaata, sen sijaan voidaan ajatella Arendtin edellä avaamassa horisontissa hyveellistä virtuoosia, joka vailla instrumenttia tyhjin käsin pystyy toimimaan muuttuvissa tilanteissa: hän ei pelkästään reagoi sattumien, eteen tarjoutuvien mahdollisuuksien keskellä, pikemminkin hän havaitsee siinä vapaan tilan ja tilaisuuden.
Vapalla toiminnalla on vastineensa myös sanan käytön alueella, tarkemmin sanoen verbaalisessa toiminnassa. Vaikka Arendt ei vielä puhu performatiivisuudesta sanan käytön yhteydessä, hän avaa jo suuntaa Judith Butleriin päin. Ja vaikka Arendtin huomio on puheessa kielellisenä tekona
Oikea sana oikealla hetkellä
Vapaa sanan käyttö kuuluu asiakeskeisiin keskusteluihin vain mielipiteen vapaana valintana, mutta ei kielellisenä vapautena. Asiakeskeisissä sanan vaihdossa tulkinnanvaraisuus minimoidaan, niin että keskustelijat pääsevät yksiselitteiseen sanan vaihtoon. Silloin toiminta on teknisesti yksimielistä, niin että operaatiot saadaan sovittua. Vapaassa sananvaihdossa erimielisten kesken, suoran törmäämisen välttämiseksi kielen tuleekin olla tulkinnanvaraista. Silloin kun keskustelussa ei ole vallalla asia, jota pitäisi hoitaa, joka vaatisi yksiselitteisyyttä, silloin tietynlainen joutilaisuus avaa sanomiseen omaa vapauttaan. Sanojen ja asian välille avautuu vapaa tila, kuten huumorissa joka hyödyntää sanojen monimielisyyttä.
Vapaus merkitsee mahdollisuutta käyttää sanaa toisin. Valmiin mielipiteen aktivoiminen keskustelussa ei ole vapautta. Vapaa sana uutta luovana toimintana on hahmotettu Arendtin julkisuusteoriassa tavalla, jota voi käsitellä myös verkon vapauden kannalta. Mitä Arendt tarkoittaa, kun hän vapaus-esseessään ottaa lähtökohdaksi luovan toiminnan esittävissä taiteissa ?
Valinnan vapauden, ja mielipiteiden vaihdon sijaan olennainen vapaus on Arendtin mukaan löydettävissä luovasta esiintymisestä. Hän katsoo, että virtuositeetti ilmenee vain julkisessa esityksessä, ja tämä loistava toiminta saa kannustimensa siitä, että se on julkista. Loistava teksti voi olla virtuoosimaisen suoraan kirjoitettua tai huolellisesti hiottua. Se ei ilmene tekstistä. Vasta sitten kun huomio on kirjoittamistapahtumassa virtuoosimaisuus tulee esille. Perinteisessä printti-tekstien kirjoittamisesta voimme esimerkiksi tietää että kirjoittajalla on ollut luova jakso, ja tekstikokonaisuus on syntynyt välittömästi. Mutta kirjoituksen seuraaminen sen syntyhetkellä, tuli mahdolliseksi vasta online-kirjoittamisen myötä. Samalla chatin, bloggaamisen ja twiittauksen virtuoosit nousivat esiin.
Online-kirjoittamisesta on sovellettavissa vapaan toiminnan elementit, ne ovat lähempänä välitöntä ilmaisua kuin perinteinen kirjoittaminen. Vapaa toiminta ei ole suunnitelman noudattamista, ennalta tehdyn aikomuksen toteuttamista, koska silloin kyseessä on päämäärään sidottu toiminta. What is Freedom -esseessä keskeinen pyrkimys on hahmotta vapaus taitavan ja hyvän välittömyyden pohjalta.
Vapauden vastakohtana on sanomisen ja toiminnan määräytyminen menneestä käsin, niin että emme kohtaa tilannetta avoimesti, vaan reagoiden aiemman pohjalta. Vaikka rationaalinen suunnittelu ja toiminnan tahto ovat jossain määrin välttämättömiä, Arendt näkee että myös ne on alistettava tilanteelle.
Kyky toimia välittömässä tilanteessa oikein liittää vapauden suvereniteettiin siten, että toiminta ei ole reaktioiden ohjaamaa vaan toimija pystyy asettumaan vapaaseen asemaan suhteessa tilanteisiin. Pelkkä tahto tarvitsee toteutuakseen monia muita tekijöitä, kyvykkyyttä, onnea ja oikeaa tilannetajua. (Niemi-Pynttäri, Spontaanius kykynä, 2014)
Ennakoiva suunnitelma saattaa menettää merkityksensä uudessa tilanteessa, eikä voimakas tahtokaan auta jos kyky toimia puuttuu (I-will-and-cannot) (Arendt, 1961, 159.) Vapauden ajallinen dimensio on nykyhetki, jossa tahto ja ennakointi muodostavat repertuaaria, jonka käyttöä määrää eteen sattuva tilanne.
Voi sanoa, että vapaan toiminnan puitteet ovat julkisen toiminnan hetkessä vallitseva tila, tilanne ja tilaisuus. Virtuoosimainen esiintyminen … uudelleen ajattelu ja laajentaminen pelkästä taitavuudesta laajempaan
Hannah Arendt: What is Freedom, in Between Past and Future, Six Exercises in Political Thought (1961)
