“Suuren slaavin” hahmo on hämmentävä tässä 27.8. uutiskuvassa. Pidätetyssä Rusits-ryhmän sotilasjohtajassa ei näytä olevan lainkaan julmuutta. Tämä kantaa asetta kuin Kristus ristiään, luo katseensa alas. Luuleeko hän itse olevansa pyhällä asialla. Minkä harhan vallassa hän on ?
Venäläinen filosofi Oxana Timofeeva kirjoittaa Suuri Venäjä -harhasta ja siitä, kuinka sotilas voi kokea jopa Buchan raakuudet kunniakkaana suorituksena.
Seuraava refefaartti on Oxana Timofeevan artikkelista Bucha is a Mirror, sen loppuosasta, joka alkaa Ukrainaan sotimaan lähtevän miehen psykoottisesta puhelinsoitosta. Timofeeva käsittelee sitä kollektiivisena kansallishenkisenä fantasiana: Suuri Venäjä tai tulkoon sitten tuho.
”Huhtikuun 19. päivänä (pian Buchan jälkeen) venäläinen kirjailija Aleksandr Nikonov sai puhelinsoiton äärikonservatiivisista ja Putin-myönteisistä näkemyksistään tunnetulta näyttelijä Ivan Okhlobystinilta. Okhlobystin oli humalassa. Ilmeisesti hän soitteli ystävilleen eräänlaisia jäähyväisiä ja ilmoitti olevansa valmis lähtemään Ukrainaan taistelemaan Putinin puolesta. Nikonov nauhoitti keskustelun ja jakoi sen verkossa edustavana kaikkien venäläisten patrioottien tämänhetkisestä mielentilasta.
Ote Okhlobystinin puheesta:
“Venäjä voittaa aina. Me voitamme! … vaikka tapahtuisi mahdoton ja me häviämme, se tarkoittaa, että koko maailma häviää kanssamme. Ei tule olemaan mitään! Tulee suuri nolla. Ja me kaikki olemme valmiita tähän maailmanloppuun! Koko kansa on samaa mieltä. Ja teillä ei ole aavistustakaan, missä määrin! Yksimielisesti! Kaikki, joille olen puhunut, ovat voiton puolella! …tappaa kaikki! Emme tarvitse maailmaa, jossa meille ei ole voittoa, Putin ei sanonut tätä turhaan. Ja minä olen onnellinen, tiedättehän! Mikä ilo! “
Filosofi Oxana Timofeeva kutsuu tätä puhtaaksi kuolemanvietin tai kuolemanhalun ilmaukseksi. Kyse on psykoosista, jonka vallassa on sekä yksilö että kansalliskiihkoinen Venäjä.
Timofeeva ei halua asettua yläpuolelle diagnosoimaan tällaista psykoosia:
”On helppo jakaa moraalisia ohjeita ylhäältä käsin; paljon vaikeampaa on kerätä rohkeutta katsoa peiliin, rekisteröityä Buchan todellisuuteen, joka heijastuu ihmisten, myös ns. hyvien ja normaalien, silmissä.”
Hän pyrkii keskittymään kuolemanhaluun tilanteessa, jossa imperialismi romahtaa fasismiksi – ja mitä ilmenee Buchan kauhuissa.
”Tämä on maani ja kansani tapaus. Se ei ole uutta, vastaavaa on tapahtunut ennenkin, ja todennäköisesti sitä tapahtuu uudelleen muualla. Bucha on toistuva kohtaus. Voimme yrittää unohtaa sen, kieltää sen, mutta se palaa eri nimillä ja murtautuu läpi “ei enää koskaan” -lausahduksen. Se ei ole yksittäinen ilmiö, vaan tietystä psykososiaalisesta kokonaisuudesta nouseva fantasmaattinen harjoitus…” joka kuuluu fasismin piiriin.
Eräs fasismin peruselementti on toive kansallisen suuruuden palauttamisesta, sen ylivertaisuudesta joka sitten osoitetaan valloitussodassa. Kaikki kansallishenkisyys ei silti ole fasismia, yhteys on Timofeevan mukaan epäsuora.
Hegel kuvasi tämän täydellisesti despootin eli ”maailman herran” hahmossa.
Imperialismin ja fasismin välillä on yhteys, mutta se ei ole suora: kyse ei ole siitä, että jokainen vanhan imperiumin palauttamista koskeva vaatimus olisi välttämättä täynnä fasistista ideologiaa.
Hegel kuvasi imperiumin logiikan täydellisesti Hengen fenomenologian luvussa 6. Siinä Hegel esitteli näkemyksensä massapsykologiasta ja esitteli despootin tai, kuten Hegel sen hahmotti, “maailman herran” hahmona – joka on äärimmäisen julma kansalaisiaan kohtaan.
Despotismi on imperiumin valtioon kuuluvan mitättömäksi ja tyhjäksi tehdyn yksiön rivo kääntöpuoli – sen kuolemanhalu. Se personoituu maailman herran hahmossa.
Venäjällä on oma keisarillinen perintönsä ja despoottinsa. Timofeeva kertoo, kuinka hän itse oli uskonut että Venäjän uusi vallankumous on vain ajan kysymys, kunhan Putinin hallintokoneisto rappeutuu tarpeeksi.
”En kuitenkaan ottanut huomioon mahdollisuutta, jolla tämä hallinto voisi pelastaa itsensä: vallankumouksen sijasta saimme sodan. Lisäksi se, mikä näytti olevan vain tavallinen itsevaltius, sai nopeasti fasistisen käänteen.”
“Jokaisen fasismin takana on epäonnistunut vallankumous” (Benjamin).
Fasismi syntyi keinona poistaa vastakkainasettelu luomalla kansallinen yhtenäisyys vahvan johtajan ympärille ja kanavoimalla vallankumouksen energia hyökkäykseksi ulkoista vihollista vastaan. Toisin sanoen muutoksen halu kääntyy sodaksi ja sen kollektiiviseksi kuolemanhaluksi.
”Menneisyyden suuri valtakunta, jonka kansallinen johtaja kutsuu palauttamaan, vastaa “asioiden aiempaa tilaa”, johon kuolemanhalu kehottaa meitä palaamaan. Ohlobystinin huudahdukset – “Emme tarvitse maailmaa, jossa emme voi voittaa” – ovat vain ilmaisuja tästä kansakunnan tuskasta.”
Fasismi, johon keisarillinen valta romahtaa yrittäessään säilyttää itsensä, kehittyy päällikön ja sotilaan välissä. Sotilaan kunnia on palvella suvereenia valtaa, ja toisaalta hänen tulee sitoutua tappamiseen, verenvuodatukseen ja verilöylyyn.
Nämä vastakohdat yhdistyvät sotilaan kiintyessä johtajaansa. ”Se merkitsee sitä, että jokainen sotilas rinnastaa tämän kunnian omaan kunniaansa.
Timofeevan mukaan tässä prosessissa sotilaan suorittama teurastus koetaan sen vastakohtana: ” nimittäin puhtaana ja voimakkaana vetovoimana – kunniana. Näin saamme käsityksen Buchan julmuuksista: mitä ylevämpi päällikön hahmo on, sitä halveksivampaa on teurastus.”
Entä päällikkö sodassa? Timofeeva soveltaa hegeliläistä sotilaan ja päällikön dialektiikkaa, ja toteaa että päällikölle häntä tottelevat sotilaat ovat niin mitättömiä että heille on vain hyväksi tulla uhratuksi.
Venäläisen filosofin Oxana Timofeevan artikkeli Bucha is a Mirror on luettavissa osoitteessa: