Matkustajat ajattelevat usein Virginia Woolfia vieraillessaan Englannin Kentissä, Sissinghurstin puutarhassa. Syksyn vieraille puutarhaa hoitaneesta Vita Sackville-Westistä, näytetään rakettimaisena loistava Red Hot Poker. Hänen The Garden -runoelmassa Red hot poker kuvataan harlekiinimaiseksi outoudeksi, josta harva pitää: ”A harlequin that some may overlook”.
Kyseessä on soihtulilja eli rakettikukka, oranssista punaiseen muuttuva väripommi. Sen ulkonäössä on harlekiinin pellehuumoria. Soihtuliljan solakka mutta vahva varsi nousee ylväästi, hieman kaartuen se kantaa soihtumaista kukkaansa. Kuin klovnin tukka: sen keltainen harjas huipentuu oranssiin hiuslatvastoon.
Samalla kerrotaan, kuinka puutarhan emäntä rinnasti tuon oudon kukan rakastajattarensa. Jostain syystä siis Red Hot Poker – jota on sanottu jopa epäonnistuneeksi valinnaksi Sissinghurstin puutarhassa – liittyy Virginia Woolfiin. Ehkä Woolf jopa saa Red Hot Pokerilta jotain. Hänen outoon, poikkeukselliseen hahmoon tulee pelleilevää koomisuutta, jota hän tarvitsee.
Woolfin leikkisä Orlando puolestaan on Vita Sackville-Westin muotokuva. Orlando –romaanin alussa eletään 1600-lukua, ja sankari yrittää kirjoittaa runoelmaa aiheenaan luonto. Valmiina on vain nimi Under the Oak tree , mutta tammen alla vihreässä varjossa on vaikea kirjoittaa oikeaa vihreää. Kasvillisuus on koko ajan niin paljon enemmän, kuin mitä sanoin voi ilmaista. Vuosisadat vierivät, koittaa 1900-luvun alun nykyhetki, ja Orlando saa teoksensa valmiiksi. Orlandon yritykset kirjoittaa runoelmaa luonnosta, rinnastuu suoraan Sackville-Westin yrityksiin kirjoittaa kasvillisuudesta. Sackville-Westin, ehkä liian haastavat yritykset ovat vanhentuneita kun ne toteutuvat. The Land (1926) että The Garden (1946) – runoelmat vaikuttavat liian suurilta yrityksiltä, opetusrunoilta, jotka sisältävät peltoja ja puutarhoja koskevan kulttuurisen muistin hieman liian suurina annoksina.
Sota ja kukkien hauraus
The Garden on järkyttävän tietoinen silloisesta II Maailmansodasta. Kukkatarha, aivan kuin se lääkitsisi jotain puutosta ja ihmistä pahoin kalvavaa tautia. Kuten Woolf, joka keräsi yleensä yrttejä ison takkinsa taskuihin, vaihtoi yrtit kiviksi ennen hukuttautumistaan. Sackville-West kirjotti The Gardenin muutamaa vuotta Woolfin kuoleman jälkeen. Hän kirjoitti hienostuneesta kukkakulttuurista, keskittyen kukkien tuottamaan iloon.
Small pleasures must correct great tragedies,
There fore of gardens in the midst of war
I boldly tell (13).
1940 -luvulla, jolloin kotirintamalla pitäisi hoitaa hyötypuutarhaa, Sackville-West puhui retorisesti kauneudesta ja sen vaalimisesta:
Poor gardener!
Poor stubborn simpleton,
Others must eat, though you be bent on beauty
Samoin kuin Woolfin Orlandossa esitetty runoilijahahmo on ottanut liian ison haasteen, samoin The Gardenin tehtävässä onnistuminen ei ole mahdollista. Tosin teoksen kukkatarhaan sisältyi pommisuoja.Sivilisaation tuhon maisemassa runoihin ei voi pelastaa kukkakulttuurin perimää. Mutta runon trooppeihin ja figuuroihin tallennettu kukkakulttuuri voisi siirtyä sodan jälkeen virkoaviin oikeisiin kukkiin. The Waste Land ja kulttuurin tuhon mielikuvat, josta T.S.Eliot oli laatinut 1900-luvun avainmaiseman, oli täysi vastakohta Sackville-Westin The Gardenille.
The land and not the waste land celebrate,
The rich and hope full and, the solvent land ...
Sackville-West yritti kirjoittaa kukkamaailmaa, jonka kertoja on ”Lover of woods, of words, of flowers”. Tämä kertoja asettaa säkeensä retoristen ilmaisujen, ja muodollisen runon konventioiden mukaan. Sackville-West ei tavoitellut nyt-hetken kukkahehkua, kuten impressionistit tai Woolf. Hän ei kirjoittanut subjektiivista tajunnanvirtaa, kuitenkin sitä, mitä hän kirjoitti voisi sanoa kulttuurisen muistin tajunnaksi, joka virtasi muotoon ja mittaan hänen oman kukkatarhansa ohessa.
The Garden on siis konventioon kirjoitettu. Se on muodolliseen retoriikkaan asettuva teos, eikä sitä tule arvottaa Virginia Woolfin tyylin mukaan, kuten joskus tehdään. Sackville-Westin emootiot ja henkilökohtainen kokemus liittyvät tietoon ja kukkatarhan kanssa elämiseen. Nykyään teosta voikin lukea mittaan kirjoitettuna lyyrisenä esseenä.
Opetusruno, nykyään lyyrinen essee
The Garden on liitetty opetusrunouden piiriin, vaikka se ei anna neuvoja. Vaikka sen aiheena on puutarhanhoito. Yhtä hyvin sitä voisi kutsua puutarhakokemusten esseerunoelmaksi, jossa omakohtainen kokemus ja kulttuuriperinne puhoutuvat yhteen. Opetusrunoelman didaktinen tieto on kokemuksia, tunteita ja kulttuurista pääomaa. Kyseessä ei ole käytännön opas, ei informointia runomuodossa, vaan ylärekisterin lyyrisyyttä sekä kukkiin liittyvien konnotaatoiden runsautta.
Kyse ei ole muuan puutarhasta, se on the puutarha. Sackville-Westin omakohtaisuus tosin on brittiläiselle yläluokalle ominaista mullassa möyrimistä yhdistettynä sisäsiistiin tyyliin. Ja vaikka hänen puutarhahanskansa ovat multaiset, tekstissä on yläpuolelle asettumisen elkeitä.
Työläismiesten tuolloin nousussa olleeseen puutarhaboomiin hänellä ei riitä kiinnostusta. Onneksi sentään tuolloinen maanviljely ja hyötypuutarhat olivat hänelle tuttuja. Maanläheiset traditiot tuntuivat Sackville-Westistä olevan samalla tavalla uhan alaisena kuin korkeakulttuuri. Silti hän ei laske rekisteriään kuin ajoittain ja pysyy korkeassa tyylissä.
Näin syntyy hieman toksinen yhdistelmä, jossa rikas tietämys esiintyy asussa, joka pitää lukijaa etäällä. Puutarhassa työskentelevän satohuolet pilaisivat lukukokemuksen, kun taas lukeneisuus ja joutilaisuus sopii The Gardeniin. Kieltämättä minä, maalaistaustani takia liikaa hyötypuutarhassa kiinni, tunnen olevani ulkopolinen ja taimivarkaissa.
Sackville-Westin retoriset muotoilut, oppineen puhetapa ja klassinen tyyli tuntuvat palvelevan hyvin puutarhaperinteen kirjallistamista. Natsit ja maailmansota olivat syöksemässä Eurooppaa 1940-luvulla niin brutaaliin maailmaan, että tietty museoiminen saattoi olla viisasta. Kukkaistutusten intertekstuaaliset rihmastot kätkeytyvät mittaan ja poljentoon.
Sano-se-kukkasin, ilman kliseitä
The Garden runoelmassa on merkkejä ”sano-se-kukkasin-kielestä”, viesteistä, joita kukat välittivät tervehdyksinä ja postikortteina aina 1900-luvulle asti. Kukat viesteinä, tervehdyksinä joihin 1800 -luvulla liittyi konventionaalinen koodikieli. Asetelmamaalauksissa sama tapahtui vivahteikkaammin ja poeettisemmin: huomio kiinnittyi sekä siihen miltä kukka näytti että mitä viestiä se välitti.
Kitshin sijaan kukkaviesteihin on sisältynyt joskus hyvinkin intiimejä merkityksiä. Red Hot Poker -kukat saattoivat ilmaista jotain Vitan ja Virginian yhteistä asiaa. Miksi Woolf laittaa Majakka –romaaninsa päähenkilön hoitamaan juuri Red Hot Pokereita, ja miksi Sackville-West kasvattaa samaa kukkalajia Sissinghurstissa ja sijoittaa sen The Garden -runoelmaan hieman Woolfin 1941 tapahtuneen kuoleman jälkeen.
Usein kukka otettiin eroottisena ja viestistä tuli seksuaalinen. Kukkien gueer-alluusiot ovat valloillaan The Garden runoelmassa, ja vierailijat voivat hymistellä Sissinghurstin kukkien – sekä syksyisten hedelmien – monimielisyydelle.
Myrkkyliljat (colchicum) kukkivat syksyllä vasta lehtien pudottua siksi ne ilmaisevat alastomuutta. Samalla niillä on kaksi kutsumanimeä “naked ladies”on yleisin, mutta toisaalta “naked boys” on myös käytössä, kuten The Garden runoelmassa muistuteaan.
Kukkien gueerin ja harlekiinin, Red Hot Pokerin, yhteydessä kasvaa ruusupuu medlar (mispeli). Se esitetään feminiinisenä kasvina, joka kokee rinnoissaan sekä ruusun että hedelmän.
How rich and fat those yellow fruits do hang!
They were light blossom once, a light-foot girl.
Kasvien kielellä ilmaistaan myöhäisen kukoistuksen teema, toisiinsa sekoittuvat soihtulilja ja ruusupuu. Molempia ylenkastotaan, Red Hot Poker hehkuu viimeisenä syksyssä, ja mispelin hedelmä on parhaimmillaan lähes mädäntyvänä.
Havainnot, kuvat ja kieli
Kukkien katselemisen sanotaan voittavan sanat moninkertaisesti. Harvoin katseleminen yltää käytännössä niin rikkaaksi, kuin sitä runossa ylistetään. Liiotteleva hyperbola vahvistaa havantoa joskus ylenmäärin. The Garden -runolemassa ylistetään hyasintteja:
So lavishall, so piercing, and so bright.
That all the words of all the tongues of men are worth
Not one quickins tant’s sight
Nykyään pelkkä kuva kukasta ei enää välitä asian paremmin kuin sanat. Ylenmääräinen kuvien tallentaminen on jo köyhdyttänyt katselua verrattuna Sackville-Westin aikaan. Silloin valokuvista puuttuivat värit, ne kuuluivat vain piirroksiin ja maalauksiin. Nykyään valokuvauksen kliseenä on näyttää kukka mahdollisimman edustavassa valossa ilman pienintäkään rikettä.
Kukkien katselu, hoitaminen, poimiminen, värit ja tuoksut – niiden kauneuteen osallistumiseen sisältyy paljon, paljon enemmän, kuin mitä valokuvin tai verbaalisen hehkuttelun, hyperbolin, voi ilmaista. Kukkien nimeäminen on The Garden -runoelmassa syventämässä havaintoa.
Sackville-Westiä kiinnosti se, mikä suhde havainnolla ja laajemmalla kokemuksella on kukasta käytettyyn nimeen. Epäilys tulee esiin aina, kun The Gardenissa mainitaan kukan nimi. Tieto siitä, että kukan nimi ei voi korvata kasvin olemassaoloa ja elämää on koko ajan mukana.
Sen The Gardenissa kukkien nimiä on paljon: on tieteellisiä latinankielisiä, virallisia englanninkielisiä, mutta paljon on myös kansanomaista ja leikillistä nimistöä. Kukkien keskellä olemisen kokonaisuus näkyy laajassa nimien, ja niihin liittyvien konnotaatioiden runsaudessa.
Puutarhassa niin kiusallisesti juurista leviävä juolaheinä leviää myös sanoihin, eikä pysy nimikylttinsä alla. Juolaheinä (couch-grass) työntää uutta juurta jokaisesta juurisolmustaan – ja samoin nimiään:The couch-grass throwing roots at every node,
With wicked nick-names like its wicked self,
Twitch, quitch, quack, scutch (70).
Samalla tämä, miten nimistön häilyvyys ylittää pelkkiin lajiominaisuuksiin ja puutarhanhoitoon liittyvän faktatiedon. Yksi nimi ei kasville riitä, ja tämä nostaa kukkakulttuurin ja sen konnotaatiot tärkeään asemaan.
Kaikki kasvien nimistöön liittyvät käytännöt osoittautuvat suhteellisiksi, runoudelle ominaisesti sanat irtoavat asioistaan ja huojuvat monimielisesti kohteidensa tienoilla. Paljon niistä tunteista on yhä kielessä, odottamassa aktivoitumistaan.
Latinankieliset nimet
Erityisesti latinankielisen luokittelun kieli-imperialismi huojuu ja menettää tarkkuuttaan the Gardenissa. Tiede ei omista luonnossa eläviä kohteitaan, kansanomaiset nimet, lempinimet ja lasten antamat nimet palvelevat myös tarkoitustaan. Sackville-West suosii kukkadiskurssissaan monimielisyyttä. Kukkien taksonomian sijaan häntä kiinnostavat latinassa äänteelliset kuviot. Jos kasvin nimi on hamamellis mollis (taikapähkinä) se on ilman muuta syytä mainita.
Kasvien latinankieliset, tieteelliset nimet, ovat Sackville-Westillä sopivan vähäisessä käytössä. Silloinkin hän näyttää suosineen sellaisia kukkia, joiden yleisnimen voi tunnistaa: crocus, iris, lily, narcissus, rose, viola. Niillä on selvät yleiskieliset konnotaatiot.
Kasvien luokittelussa olennaista on systemaattisuus. Kaksiosaiset latinankieliset kasvien nimet rakentuvat systemaattisesti suvun (genus) ja lajin mukaan. The Gardenissa suositaan enemmän assosiaatioita. Koska taikapähkinän raikas tuoksu ei tunnu lainkaan vastaavan nimeään hamamellis mollis, Sackville-West sijoittaa sen vierelle talventuoksupensaan (winter-sweet), jonka tuoksu on mantelinen. Niinpä manteli “almond in its smell” saa sointua hamamellis mollikseen.
(Winter-sweet) Strange in its colour, almond in its smell;
And the Witch-hazel, Hamamelis mollis,
Englantilaisille tommycrocus on tuttu, mutta äänteellisistä syistä crocus tomasianus asettuu runoon paremmin.
… consider too
Crocus Tomasianus, small, sopale,
Lavender cups of tiny crockery.
Äänteellinen esiintymä on levinnyt kolmeen säkeeseen: consider … crocus … cups of tiny crockery. Aivan kuin katsoja löytäisi edestään sävy-sävyyn astiaston.
Kasvien taksonomiassa on aivan sama mitä assosiaatioita kieli herättää. Kielenä jopa latina on merkityksetön. Kyseessä voisi olla mikä kieli vaan, kunhan siitä muodostetaan systemaattinen, yksiselitteinen ja universaali nimistö. The Gardenissa näitä nimiä käytetään kuten runoudessa, sen mukaan mitä systeemin ulkopuolista ja monimielistä nimet tuovat esiin. Kyse voi olla latinan äänteiden luomien mielikuvien kääntämistä englanniksi:
… plant to find a fragile note
Touched from the brittle violin of frost.
Viburnum fragrans, patient in neglect,
Tuo kasvi on kesarinheisi, jonka nimessä vilburum assosioituu viuluihin ja fragrans puolestaan särkyvään nuottiin. Näin siis kasvin kuvaus johdetaan metaforiseti nimestä eikä sen ulkonäöstä: se on hallan viulu (violin of frost).
Seuraavassa taas kukan latinankielistä nimeä (narcissus poeticus) ei mainita, mutta nimeen liittyvä tarina hahmottuu tarinan taustalta:
the orange-eyed
Narcissus of the poets in a wide
Lyrical river flowing as you pass
Tämä narssi, Poet´s Daffodil, saa kirjallisen selityksensä Ovidiuksen Metamorfoosien kolmannesta kirjasta, jossa Narkissos -poika uppoaa katselemaan itseään ja muuttuu joeksi.
